How lucky I am to have something what makes saying goodbye so hard?

Läksiäiset on nyt vietetty ja sijoitustietojen odotus-jännitys-ärsytys tiivistyy päivä päivältä. Moni kyselee, eikö tiedottomuus pelota, mutta ei oikeastaan, lähinnä tosiaan vaan ärsyttää odotusajan tuntuessa ikuisuudelta. Toinen puoli tästä soon-to-be vaihtarista on heittänyt hanskat tiskiin jo aikoja sitten ja päättänyt, ettei mitään tietoja varmaan koskaan ikinä edes tule, mutta onneksi se toinen puolikas on varovaisen luottavainen ja uskoo vielä maailman hyvyyteen, kirkkaaseen tulevaisuuteen, horoskoopin onnenpäiväennustuksiin ja karman lakiin. 

Kuvat puhuu puolestaan tälläkin kertaa eli tarjottavaksi näpertelin muun muassa satsin karjalanpiirakoita, lohileipiä, kaikenlaista dippailtavaa, cookieseja, "perinteisen" jenkkikakun marenkisisuksella ja... No, syötävää riitti. Illan ohjelmassa oli myös kivoja jälleennäkemisiä ja muutama erä isäntä vs. emäntä -peliä. Olin pyydellyt vieraita kirjoittelemaan matkaevääksi vapaamuotoisen kirjeen, eli niitä kerääntyi illan aikana kutkutteleva pino. Päälle on kirjattu sopiva avaamisaika, muttei kirjoittajan nimeä. Pari kirjettä oli avattavaksi jo ennen lähtöä ja ainakin yhdestä löytyy ilmeisesti rohkaisusanoja ensimmäisen koti-ikäväitkun koittaessa. Tunnelma ei kovin haikeaksi kerennyt vaipua, sillä suurimman osan porukasta tulen vielä treffaamaan useampaan otteeseen ennen lähtöä. Talon tyhjennyttyä huomasin, että taas tuntui askeleen verran todellisemmalta, vähän höpsöltä ja omituisen ontolta. Otsikko tiivistää tunnelmat aika napakasti. 

Suuri kiitos asianomaisille, te mahtavuudet ♥

Rohkeus ei oo sitä ettei pelota

"Kesä yllättää, viihdyttää, rentouttaa, naurattaa, hikoiluttaa ja paleluttaa vuorotellen ja yhtäaikaa. Se tuo mukanaan kummallista pirteyttä, herkutteluhetkiä ja huumaavan vapauden tunteen. Kesä on aina liian lyhyt, mutta kesä on nyt."

Löysin kyseisen tekstipätkän puhelimen muistiinpanoja penkoessa. Sen on kirjoittanut 20. kesäkuuta 2013 se Nelli, joka oli juuri päättänyt peruskoulun, opetellut kantapään kautta kytkimen merkityksen sekä vaihdepolkimen jekut ja selkeästi herännyt taas henkiin talvihorroksesta. Tekstipätkä voisi kuitenkin ihan hyvin olla tässä ja nyt keksitty, nuo samat asiat havahdun huomaamaan joka kesä ja vaikka palaset ihmisessä kasvaa ja muuttuu, olen edelleen se Nelli, joka elää suurista unelmista. 

Tuolloin reilu vuosi sitten koitti "nyt tai ei koskaan" päätöksen aika ja hakemus singahti Exploriukselle. Olin vieläkin tietämättömämpi määränpäästäni kuin nyt ja muistan yhä elävästi, kuinka mutustin hämmentyneenä mustikkapullaa haastattelun jälkeen ja tutkittiin Google Mapsista mihinpäin maailmaa tämä juuri "tuleva vaihtari" tittelinsä saanut 15-vuotias haluaisi suunnata elämän vuotensa. Australia, Uusi-Seelanti, Yhdysvallat vai Etelä-Afrikka? Viikkoa myöhemmin, tarkalleen 26.7., valinta oli tehty ja silmät kiiltäen, vapisevin käsin avasin kirjekuoren. Siinä se nyt oli, mustaa valkoisella - "Sinut on hyväksytty vaihto-oppilaaksi Yhdysvaltoihin syksyn 2014 lähtöön". 

Nyt vuoden vanhempana, toivottavasti hiukan viisaampana ja ainakin omasta mielestä taas palasen verran valmiimpana, tuon unelman on aika muuttua todeksi. Läksiäispäivä on sovittu ja kaikki mihin itse voi vaikuttaa, on valmista. Eihän tässä enää puutu kuin määränpää ja rahat ja... Kaikki on vielä yhtä Suurta Tuntematonta, joka toivottavasti pian lähteää aukeamaan askel, valokuva, naurahdus, kyynel ja hetki toisensa jälkeen.