VI

 1) Jenkkipitsapettymykseni tuli koulussakin puheeksi ja mainitsin, että itsetehty kyllä kelpaa. Kaveri oli kovin ihmeissään käsitteestä "itsetehty pitsa(taikina)" ja innoistuikin siitä lopulta niin paljon, että päädyin pitämään aiheesta ihan konkreettisen oppitunnin. Täällä on jo tottunut siihen, että varsinkin alussa vähintään puolet hengausehdotuksista on vain silkkaa small talkia, joten olin oikeasti hiukan yllättynyt, kun lopulta oikeasti päädyttiin pitsaa leipomaan. Viimeiset viikot on todistaneet, että voin tituleerata kuvassa virnuilevaa Paigea ekaksi "oikeaksi" jenkkikaverikseni - siis kyllä, vasta neljän ja puolen kuukauden jälkeen tunnen löytäneeni yhden paikallisen tyypin, jota voin tituleerata ystäväkseni. Kirjoittelin näistä ihmissuhdeasioista yksi päivä pitkähkön kriisipurkauksen luonnoksiin, mutta sinne se taitaa jäädäkin. Tajusin nimittäin heti seuraavana päivänä, että asiat on oikeastaan tosi mallillaan ja muutenkin stressi kavereiden "hankkimisesta" ihan turhaa, koska eihän kavereita hankita?! 2) Olkoot tämä "kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa" -havainnollistus jenkkien asekulttuurista... Kyseisiä mainoslipukoita tulee monta kertaa viikossa sanomalehden välissä. 3) Luokan priimuksena sain koetta koristamaan Hello Kitty -tarran... Kokeita jakaessaan opettaja ylpeänä kuulutti, että "parhaat pisteet meneekin sitten toiselle mantereelle", ja "joku on tainnut opiskella niinkuin kunnon oppilaat". Siinä vaiheessa en kehdannut korjata, etten muuten tasan tähän kokeeseen kerrannut, saati sitten ole tehnyt mitään muutakaan vapaa-ajalla tämän kurssin eteen... 4) Tässä yks ehdoton ruokaoutous, jolle pääsin pyörittelemään silmiäni heti ekalla viikolla tänne tullessani. Cheese string, eli revittävä mozzarellatikku on tuon ilmestyksen nimi ja niitä usein on tarjolla esimerkiksi koulun välipalalla. Vannoin etten tuohon ilmestykseen koske, nyt on meinaan menty liian pitkälle ruualla leikkimisellä. Kas kuinka kävikään, pienen rohkaistumisen jälkeen selvisi, että sehän on iha tavallista kevytmozzarellaa, eikä ollenkaan hassumpaa esimerkiksi pitsan päällä. Päällystettiin muuten Paigen kanssa leivottu pitsa muunmuassa tonnikalalla ja sekös jenkkejä ihmetytti. Tällä minä tai ilmeisesti kukaan muukaan ei ole törmännyt mereneläviä sisältävään pitsaan.

1) Tässä välissä puhelimen kuvat on hypänneet ajallisesti joulun ylitse, sillä jossain vaiheessa muisti oli pari viikkoa niin tukossa, ettei kamera toiminut ollenkaan... Tässä tosiaan meikäläisen tämänhetken "kotisali" ja vakkarivarusteet eli kaksi kerrosta vaatetta, joskus ihan lapasista lähtien ja tuo kaasupullosysteemi siis on lämmitin, joka sytytetään tolla toisella pienemmällä kaasupullosysteemillä aka liekinheittimellä. Nyt kun tähän askeettiseen itsepalvelumeininkiin ja yksinäiseen puhinaan on tottunut, niin lähinnä pelottaa miten sitä ikinä osaa palata yleiseen kuntokeskukseen, jossa pitäisi huomioida myös muut liikkujat esimerkiksi aikatauluissa ja laitevarauksissa. 2) Tästä paikasta oottekin nähneet jo varmaan miljoona kuvaa ja lisää on tulossa - nimittäin about kilometrin päässä on luonnonsuojelualueen keinolammet, joita jaksan ihastella päivästä toiseen. Isohkon lammen halkaisee tie, jota koristaa varoituskyltit "tietä ylittävistä villieläimistä" ja lintuparven kaakatus kaikuu melkein meille kotiin asti. 3) Tässä siis vielä vähän kuvitusta mun synttärilahjoista eli omalla nimellä varustettu maailman magein kolitsitakki ja Weird Washington -kirja. Tuosta takista olisi siis tarkoitus tehdä köyhän miehen letterman jacket, mikäli sen kirjaimen ansaitsen yleisurheilujoukkueesta. En viitsinyt sijoittaa 400$ aitoon nahkatakkiin, johon siis keräillään koulun urheilujoukkueista, klubeista ja muista saavutuksista ansaittuja merkkejä. Hanford Story ei kuulu kategoriaan synttärilahjat, vaan kyseessä on muistoksi saamani lasten puuhakirja, joka kertoo paikallisesta ydinvoima-alueesta ja sen historiasta käsittämättömän sankarillisella ja positiivisella asenteella...  Mikäli käsitin oikein, on kyseinen alue rakennettu alunperin Japaniin toisessa maailmansodassa pudotettujen ydinpommien kasaamista varten. 4) Jenkkien pukeutumiskulttuuriin adaptoituminen on ollut varmaan se kaikkein helpoin juttu mulle - ai että miten loistavaa onkaan, kun tälläsessä ylimukavassa legginssi-kouluhuppari-pipo-yhdistelmässä sulautuu kivasti joukkoon missä tahansa! Kyseinen kuva on napattu leffateatterissa, kun käytiin katsomassa melkein kolmetuntinen Interstellar. Oon tsempannut ihan hurjasti leffojen katsomisen suhteen, sillä yleensä keskittyminen herpaantuu ekan puolen tunnin aikana, jollei leffa koukuta kunnolla. Täällä on katellut muutaman kotona käynyt nyt kolme kertaa ihan leffateatterissa (viimeksi eilen uutuus American Sniper), ja jopa nauttinut! Myöskään 5-10$ hinnat ei nosta teatteriin menemisen kynnystä niin korkealle, sillä ainakin mulle suomen 13€ on jo kipurajan yläpuolella, vaikka tunnelma erilainen onkin. 

 1) Uutta vuotta vietettiin yhessä toisen suomalaisvaihtarin Anniinan luona ja oli kyllä ihan huippua! Kruunattiin vuoden vika päivä suuntaamalla Tri-City Court Clubin allasosastolle ja saunaan. En odottanut saunalta kovin kummia ja oli superpositiivinen yllätys, kun siellä ihan oikeasti tuli kuuma, vaikka löylyn heittämisestä ei tietty ollut puhettakaan. Oli ihan outoa olla pitkästä aikaa  hiljaisuudessa jossain yleisessä tilassa, kun alalauteilla kärvistelleet körmyniskabodarit saivat suustaan vain hiljaisia ähkäisyjä ja tervehdykset tavanomaisesta small talkista poiketen. Tai eihän me siis hiljaa oltu, vaan kälätettiin ja nautiskeltiin ylälauteilla keräten oudoksuvia katseita kuumuuden lamauttamilta jenkeiltä. Illalliseksi "salaattitacoja" papujauhelihatäytteellä ja muun muassa itsetehtyä avokadosalsaa (olin ihan hämmentynyt, kun sain pitkästä aikaa jonkun toisen alusta asti valmistamaa ruokaa) ja naposteltavana dippitarjotin ruissipseineen kaikkineen. Aamupalalle Anniina sponssasi mulle Elovenan täysjyväpuuron ja jestas että oli herkkua sekin. 2) Vasta vuoden vaihtuessa näin ensimmäiset raketit, sen verran oli yllätyksellisen pientä tämä jenkkien juhlinta. Raketit kuuluu täällä enemmän itsenäisyyspäivän juhlintaan ja itseasiassa olivat tuolla alueella uutena vuotena kokonaan kielletty. Kuivuudesta johtuneesta kiellosta huolimatta jotkut "kriminaalit" niitä innostu kuitenkin ampumaan. 3) Aamupäivällä talo täyttyi 7-vuotiaan synttärien juhlijoista ja pihaan parkeerasi vaunu täynnä pelikonsoleita. Innostuttiin mekin sitten Mariota ja jotain tanssihetkutuspeliä pelaamaan lasten kanssa. Aika kätevä tapa hoitaa synttärijärjestelyt, eikö? 4) Mulla ei pahemmin kotipuolessa, kuin hostienkaan suvussa ole lapsia, joten oli kivaa vaihtelua päästä Anniinan hostsisarusten kanssa pelailemaan. Yökyläilyn aikana tuli otettua pelattua aikas monta matsia tuota adjektiivimätsäyspeliä, joka todettiin oikein hyväksi harjoitukseksi lapsukaisten lisäksi myös vaihtarien kielitaidolle.

 1) Täällä päivä on pidentynyt päivä jo ihan selvästi, ja useinmiten puoli viiden jälkeen kun suuntaan koulusta kotiin, on vielä ihan hyvin valoa ja tällaisia upeita auringonlaskuilmiöitä. Myös aamulla saa jo välillä nauttia auringon varoivaisesta paisteesta. Lyhimmillään aurinko nousi ja laski juuri sellaisiin aikoihin, että sekä aamulla, että iltapäivällä oli hämärää kävelymatkalla. Ero suomen lyhimpään päivään on kuitenkin laskujeni mukaan yli tunnin, eikä täällä missään vaiheessa kerennyt tulla pahempaa kaamosväsymystä. 2) Minä, maailman epänaisellisin ihonkosteuttaja, joka olen vältellyt kaikkia vartalovoiteita (lukuunottamatta apteekin paksuinta allergiaystävällistä perusvoidetta ja vauvaöljyä) niiden tuoman kamalan kirvelyn ja tahmaisen olon vuoksi, olen päätynyt levittelemään tälläistä tököttiä hipiälleni. Siinä vaiheessa, kun iho alkaa kirvellen kuorimaan itse itseään pois, oli pakko alkaa ottamaan tavaksi se painajaismainen rasvausoperaatio. Anniina tyrkkäsi testattavaksi tätä jokatytön unelmatahnaa, jota olin tiukasti kieltäytynyt ikinä käyttämästä, ja pakotti meikäläisen muuttamaan mielipidettään. Uhkarohkeasti läträsin koko kropan mansikoiden ja shamppanjan tuoksuista tököttiä täyteen punottavaa ihoa odotellen, mutta kappas kuinka kävikään. Tuoksu ei oikeastaan ollutkaan niin kamalan öklö kuin kuvittelin, tahmaisuusvaihetta ei oikeastaan ollutkaan ja ihokin on parempaan suuntaan. No, kyllähän siinä pitääkin olla eroa, kun kyseinen puteli maailmanlaajuisesti hehkutetulta kosmetiikkajätiltä seppälän alelaarin sijaan... Eli hiphei äiti, mä oon nyt kovasti tsempannut tän ihonkosteutuksen suhteen (eli toivottavasti ei enää koskaan palata siihen parinvuoden takaiseen tyttären pakkorasvaukseen) ja hiphei "basic white girl" klubi, nyt on sitten kertaheitolla VS:n lisäksi myös taustalla näkyvät Bath&BodyWorksin tuotteita käytössä... 3) Kaikkea muuta oon nyt löytänyt kaupoista Vaasan Oy:n hapankorpuista ruisjauhoihin ja rahkallekin on löytynyt korvike tietystä jugurttimerkistä, mutta ainut mikä puuttuu on kunnon ruisleipä. Jenkit aina riemastuu, että hei kyllä meiltä ruisleipää saa, kato tällästä ja osoittaa jotain kuvassa esiintyvän kaltaista pullamössöä. Kiitos, mutta ei kiitos, sitä kunnon hampaita koettelevaa ruisleipää joutuu nyt odottamaan suomeen asti ja pakkasen reissumiesvarastotkin hupenee jossain vaiheessa. Kuva on siis otettu paikallisen ruokalehden "ruishamppari"ohjeesta. 4) Heh, mitenniin meillä on kohtuullisen yhteisöllinen pikkukoulu... Eräänä perjantaina jäin koulun salille treenailemaan poikkeuksellisesti kaikessa hiljaisuudessa, sillä viereisessä huoneessa treenaavan painijoukkueen treenit oli peruttu ja koripalloilijat pelireissulla. Jossain vaiheessa tuttu siivoojatäti tuli huikkaamaan, että hän lähtee nyt viikonlopun viettoon, tiedänhän mistä sammuttaa salin valaistus. Nyökyttelin ja toivotin hyvät viikonloput. Treenin päätteeksi pukuhuoneen lokerolle matkalla tajusin, että taidan tosiaan olla viikon viimeinen ihmissielu koululla, sillä kaikki valot oli sammutettu lukuunottamatta aulaa. Puhelimen valossa sitten söin välipalani, vaihdoin vaatteet ja keräsin kamani, sillä valojen kontrolloimiseen olisi tarvittu avaimet.

1) Etelä-Washingtonin talvi, sinä hämmennät minua. Kyseinen keväänvihreä mehikasvi löytyi puoliksi jäätyneen järven rannalta yöpakkasia seuranneena päivänä. Instagramin kautta oon päässyt nauttimaan parhaat palat suomen talvesta, eli nähnyt kuvia vain niistä näteimmistä lumipeitepäivistä. Sillon aina aika kultaa muistot ja hetken kaipaa kunnon talvea, mutta vain noina harvinaisina hetkinä. Toistaiseksi nollan ja plus kymmenen asteen välillä seilaava kuiva tennarikeli on ollut tosi mieluista vaihtelua loskassa rämpimiseen ja reidet tunnottomiksi puuduttaville pakkasille. 2) Eräänä päivänä koulun jälkeen meitä kerääntyi salille kirjaimellisesti aika kaikenkarvainen porukka. Oli laukussa kulkevaa lemmikkihauvaa, mankkua pöllytteleviä (wannabe)voimailijoita ja esimerkiksi huippusosiaalinen ja utelias saliuransa aloittelija, joka halusi tarkan selostuksen ja yksityisopetusta jokaisesta liikeestä mitä kukakin suoritti. Mutta tässä taas ero! Kuinka moni suomessa kysyy rehdisti apua kanssatreenajalta,joka kaikenlisäksi vastaa ja opastaa kesken oman treenin? 3) Keskiviikkoiltana kokoonnuttiin aluevalvojan tapaamiseen tanskalaisvaihtarin kotiin ja tuotiin jokainen mukanamme jotain oman kulttuurin ruokaa. Lopulta pöydässä oli thaimakkaraa, lihapullia, karjalanpiirakoita ja runebergin torttuja, kermaista peruna-pekonikeittoa, riisiä monella eri tapaa valmistettuna, omenapiirakkaa, korealaisittain maustettua jauhelihaa, KFC:n uppopaistettuja kanankoipia ja vaikka mitä muuta. 4) Kyllä mä aika maaseudulla täällä elelen takapihapossujen ja -heppojen kanssa, vaikka kolmoiskaupunkien ydinkeskustaan ei ole kuin vartin matka ja kylää halkoo tärkeä highway. Kävelyteillä näkee usein kakkakasoja, mutta vasta viime viikolla bongasin ensimmäisen kerran jonkun niitä pitkin ratsastamasta. Kieltäydyin häpeämästä turistireaktiotani "täst on pakko saada kuva" ja ryntäsin tien toiselle laidalle nappaamaan todistetta siitä, kuinka cowboy kopsutteli heposellaan, koira perässä jolkottaen, Shellin pihaan ja parkkeerasi pollensa kiinni tuohon bensan hintaa julistavaan torniin. Että jos meikäläinen pikkuserkkujen kanssa ajaa traktorilla paikalliselle Shellille juoruamaan ja kahvittelemaan niin täällä sitten mennään hepalla, stetson päässä keikkuen. Kertooko tää jotain siitä, ettei maailmassa taida olla liian pientä kylää tälle huoltoasemaketjulle?