THE DIFFERENT CHRISTMAS

En tiedä mistä alottaisin kertaamaan ja käsittelemään viimeaikaisia tapahtumia ja tunteita. Ihan hurjasti on tullut koettua, nähtyä, hämmästeltyä, maisteltua ja ennen kaikkea nautittua, juuri niinkuin olen luvannut. Blogia päivitin viimeksi myöhään aatonaaton iltana paikallista aikaa, hieman sekalaisilla fiiliksillä. Odotuksia ei pahemmin ollut positiiviseen, eikä negatiiviseen suuntaan - mitä nyt vähän oli sillihimo ja materiaähky kaikesta siitä viimeisiin edeltäviin päiviin kumuloituneesta joulun kaupallisuudesta ja koristepaljoudesta. Osottautui jälleen kerran loistavaksi taktiikaksi kuopata kaikki ennakkofiilikset ja antaa elämälle tilaa tarjota se, mitä on tarkoitettu tulevaksi. 

Olin etukäteen valmistellut itseäni mahdolliseen koti-ikäväaaltoon jouluaattona, joka todellisuudessa oli kuitenkin vain hölmistyneen tyhjä olo. Ei tuntunut joululta, mutta eihän sitä oltu tässä yritettykään. Vettä satoi, keitin riisipuuron iltaa varten. Availin kavereiden kirjoittamista kirjeistä jälleen liikuttavan ihania ajatuksia ja skypetin pitkän puhelun kotiin. Joululahjat oli availtu, kinkut syöty ja maisemat ihanan lumiset. Samaan aikaan, kun mä vasta virittelin joulua alkavaksi, Suomessa kaikki oli jo ohi. Tuntui hassulta ja tyhjältä, mutta siinä vaiheessa en tiennyt vielä mitään edessä odottavasta jenkkijoulusta. Hostisälle sattui yövuoro Thanksgivingin tapaan myös joululle ja uudelle vuodelle yövuorot, eli hän ei joulua päässyt kanssamme viettämään. Yhteiset juhlatpyhät ovat hostperheelleni harvinaista herkkua, aivan toisin kuin mihin olen itsestäänselvyytenä tottunut. Esimerkiksi kaikki muistiini tallentuneet joulut on vietetty rauhallisesti omassa kodissa perheen ja mummun kanssa. Illaksi suuntasimme vajaamiehityksestä (4/6) huolimatta viettämään iltaa hostisän siskon luokse muun suvun kanssa. Jouluaaton illalliseksi oli tarjolla naudanlihapihvejä, yrttiperunakuutioita, marinoituja jättikatkarapuja, kermaista pastakastiketta, höyrytettyä parsakaalia ja mandariini-pinaatti-salaatti. Kaukana perinteisestä, mutta törkeän hyvää ja olihan mukana myös paljon tuttujakin makuja, kuten pähkinöitä, suklaakonvehteja ja jälkkäriksi tosiaan riisipuuroa, joka saavutti aikaisempia suomiruokia huomattavasti parempaa suosiota. On kyllä hauskaa, miten jenkit aina jaksaa pahotella ruokakulttuuriaan tällaiselle kohtuullisen terveelliset syömismieltymykset omaavalle ja samalla ovat vetäneet toppuutteluistani huolimatta johtopäätöksen, että myös suomen 5,2 miljoonaa muuta kansalaista ovat täysin samasta muotista. Tällä kertaa pääsin kuitenkin napauttamaan, että en oo muuten ikinä syönyt näin kevyttä ja terveellistä ruokaa jouluaattona, niitä adjektiiveja ei ainakaan meillä käytetä joulun perinnesafkoissa. Illan ehdoton hitti oli sanaselityspelin puhelinsovellus, jossa aina yksi kerrallaan pidetään puhelinta otsalla ja muu porukka arvuuttaa sanaa. Kippaamalla näyttöä ylös tai alas, pystyy skippaamaan tai hyväksytyn vastauksen jälkeen tallettamaan pisteen itselleen. Valitusta kategoriasta ilmestyy sanoja määritellyn ajan. Toimi ihan huippuhyvin seurapelinä eikä yritystä puuttunut, kun kaikkien sukupolvien edustama porukka imitoi ja rääkyi omaa mielipidettään, hölmistyneen arvaajan yrittäessä poimia jotain järkevää vihjettä saadakseen pisteen. 

Joulupäivän aamuna herättiin heti kuuden jälkeen aamulla, kun dad tuli töistä ja tsekattiin joulusukat, sekä avattiin osa kuusen alle kertyneestä valtavasta pakettivuoresta. Mun sukasta paljastui postikortti, avaimenperä, lempparipähkinäpatukoitani ja perinteitä kunnioittaen myös vähän karkkia. Avasin suomesta tulleet paketit, sekä muutamat niistä miljoonista paketeista, joilla hostperhe innostui vaihtariaan lahjomaan. Suomalaisista paketeista paljastui esimerkiksi Kotivinkki, ruisnachoja ja Fazerin tuotteita, mummun tekemät villasukat, kauan kaivattu jenkkipalanen Pandoraan ja Fingerporia englanniksi. Perheeltä sain muunmuassa teetä, kaulahuivin ja välikerraston paidan sekä ehkä ihan loistavan käytännönlahjan eli paistinpannu (oon siis selkeesti ahkerin keittiön käyttäjä täällä)! Hih, kyllä nää lahjojat niin osui napakymppiin, osa vain neljän kuukauden kokemuksella. Suurkiitos myös kaikille muille pukin apulaisille, jotka ovat esimerkiksi tukeneet rahallisesti ensikevään reissuja (niistä takulla myöhemmin lisää juttua). Hostperhe avasi mun antamat paketit, joista paljastui esimerkiksi joulun toinen hitti (=stabilot, jotka äiti lähetti suomesta) ja vanhemmille teetetyt I ♥ my exchange student -paidat, joissa suomen lippu oli leikattu sydämen muotoiseksi. 

Pian olikin aika päästää dad nukkumaan ja meidän suunnata momin vanhemmille vohveliaamiaiselle ja viettämään aikaa isovanhempien, tädin sekä vanhimman hostveljeni ja hänen vaimonsa kanssa. Vohvelit, oi tuo jenkkijouluni tavaramerkki. Oli isoäidille tyypilliseen tapaan ihan käsittämättömän monipuolinen kattaus kaikenmaan päällyksillä ja olipa hän vielä innostunut tekemään perinteisen taikinan rinnalle täysjyvä-luomu-hunajamakeutus-versioita. Kuulemma myös ruisyksilöitä oli suunniteltu, mutta ehkä hyvä ettei niin pitkälle kuitenkaan lopulta oltu edetty. Jälleen kerran oli niin erilaista ja niin hyvää ja mahat täynnä siirryttiinkin sitten avaamaan loput joululahjat. Melkein kaksituntia availtiin paketteja, sillä niitä muuten riitti. Sukulaiset oli innostunut lahjomaan mua(kin) oikein kunnolla ja sain ihan älyttömän määrän kaikkea kivaa. Yritin siinä sitten hämilläni puolustautua, että ettehän te edes tiedä olenko ollut tänävuonna kiltisti, sillä tilannetta olette pystyneet tarkkailemaan vasta syyskuusta lähtien?! Sain ihan mahtavia juttuja puhelimen matkalaturista itsetehtyyn seinäkoristeeseen(, jossa Suomi ja Washington ovat jättimäisiä palanpelinpaloja), mielettömästä kuuden kaulahuivin kokoelmasta ihan rahakuoriin. Myös joulukuusen koriste "you should read my blog" -tekstillä, lisää laatuteetä. juoksuhanskat oli kyllä varsin mieleisiä paketteja. Loppupäivä kului lukiessa ja lautapelejä pelaillessa ja jossain vaiheessa sitten jatkettiin epätavallisten jouluruokien linjaa, kun hurautettiin isoäidin kanssa ruokakauppaan (porukkaa oli kuin normaalina päivänä) ja ostettiin kroissantteja, leikkeleitä ja salaattiainekset. 

Jälkeenpäin tiivistettynä, ei tuntunut joululta, mutta oli ihan älyttömän mukavaa. Mulle erilaista oli jo ihan se porukka ja aikataulu, kun joulua juhlistettin kahtena päivänä molempien vanhempien suvun kanssa. Ei suomalaista ja jenkkiläistä joulua voi verrata varsinkaan näin puolueellisella kokemuksella. Se kaikki kammoamani kiiltokuvamaisuus ja materiakin häipyi, kun päästiin tunnelmaan ja jäljelle jäi ne mulle tärkeät joulun elementit eli yhdessäolo, rento fiilis ja hyvä ruoka. Täällä joulu on selkeästi ennenkaikkea kaupallinen juhla, jota valmistellaan lokakuusta saakka ja sitten tapaninpäivänä suurin osa oli jo keräämässä joulukoristeitaan varastoon. Koko kansalle ominaisua jouluperinteitä on hankala nimetä, sillä ne todellakin vaihtelevat täysin perheestä riippuen. Toiset tilaavat pitsaa ja käyvät leffassa, toisilla paistetaan kalkkunaa ja näiden jouluun kuului vohveliaamiainen. Mä tykkäsin jenkkijoulustani valtavasti ja nyt suomalainen joulu tuntuu taas ihan erilailla erityiseltä ja tietää ainakin tasan tarkkaan mitä juttuja siihen haluaa kuuluvan, kun yhden vuoden on ollut ilman. 

Varsinkin nyt lomalla, kun on tullut vietettyä paljon aikaan ihan perheen ja sukulaisten kanssa, olen varmistunut hetki hetkeltä, kuinka näiden ihmisten luokse päätyminen on ollut ihan jättipotin voitto sijoituslotossa. Oon niin pohjattoman kiitollinen näistä hosteista ja kaikesta mitä olen päässyt ja tulen jäljellä olevan puolivuotisen aikana vielä kokemaan. Joulunaikaa usein pidetään vaihtarille vaikeimpana aikana juurikin perheperinteiden ja kaiken tunnelatauksensa vuoksi, mutta mulle oli hämmentävää tajuta, kuinka nykyään jokaisena uutena aamuna herään vaihtovuoteni parhaaseen päivään - elän siis ehdottomasti parasta aikaani täällä. Sanaselityspelit ja muu yhdessä vietetty aika piti mut jouluna niin muissa ajatuksissa, ettei ollut aikaa turhaan ikävöidä suomalaista joulua, vaan keskityin täysillä kokemaan tätä ainutlaatuista. Tottakai mulla on ikävä teitä kaikkia Suomessa, mutta vieläkään sellaista varsinaista "homesick"-fiilistä en ole missään vaiheessa kokenut. Vaikka lomalla ohjelmassa ei ole mitään kummallista, nautin ihan hirveästi ihan juuri siitä olemisesta, aikatauluttomuudesta, päivien valoisan ajan hyödyntämisestä, treenailusta ja kaupunkivisiiteistä, sekä nimeomaan näiden ihmisten kanssa ajanvietosta. Mä voin sanoa löytäneeni paikkani yhteisössä ja mun on hyvä olla kaikissa tilanteissa. Tähän onnellisuusoivallukseen on varmasti myös se, että englanti on vihdoin lähtenyt sujumaan kohtuu vaivattomasti (ei tosin vieläkään virheettömästi). On ollut aikaa ajatella ja huomata nää asiat. 

CHRISTMAS FEELINGS

Yksi yö jouluun, yksi luukku avattavana. Teillä ei enää yhtäkään. Jotenkin ihan mielettömän vaikea tajuta, enkä oikein vieläkään tiedä millä fiiliksellä pohjimmiltani olen. Perinteistä joulufiilistä ei ole lainkaan ja se hiukan latistaa tunnelmaa, sillä joulu on ihan ehdoton talven kohokohta minulle. Toisaalta hyvä ja ymmärrettävää, ettei sitä perinteistä fiilistä ole - eihän tästä joulusta sellaista ole tarkoituskaan tulla! Usein vaihtovuoden vaikeimmaksi ajaksi kuvataan joulunaikaa, juurikin niiden kaikkien perinteiden ja tunneaaltojen vuoksi. Myönnän, että hiukan haikeudella ihailen kotimaan valkoisia joulumaisemia, jouluherkkuja ja sellaista hartautta ja rauhaa, mitä täältä ylitsepursuavan kiiltokuvamaisesta joulusta puuttuu. Myönnän myös eilen treenanneeni esimerkiksi Rekiretken ja Joulumaan tahtiin. Naureskelin hetken itsekseni, kunnes kieltäydyin häpeämästä. Jos sitä jo sinappisillistä ja aamusaunasta uhrautuu luopumaan, niin saahan sitä tunnelmaa nyt jostain irrottaa! Kyllä se vaan niin menee, että nyt kaikkia suomalaisia ja itselle perinteisiäjuttuja, läheisistä puhumattakaan, osaa vasta kunnolla arvostaa, kun ne ekaa kerran tosissaan puuttuu. Onneksi kuitenkin se sisällä on edelleen se sama palo, joka tänne alunperin lennätti. Halu nähdä, kokea, ymmärtää ja oppia. Uutta, erilaista ja ihmeellistä - sitä on jälleen tarjolla ja sen tallentamista lupaan jatkaa kaikin aistein. Nyt on siis aika vetää ugly sweater (jotka on muuten ihan törkeen mageita) jälleen niskaan ja toimittaa viimeisimmätkin joulupaketit kuusen alle valtavan kasan jatkoksi joulupäivää odottamaan. Mun nimellä varustettujen pakettien määrästä päätellen on tämä vuosi ollut oikein kiltteyden multihuipentuma, suurkiitos siis kaikille apulaistontuille. Bring it on, vohvelijoulu! Kyllä sitä sitten kerkeää "tavallisia" jouluja viettää heti ensivuodesta alkaen.

Tällasia jouluaiheisia kuvia on joulukuun aikana kertynyt muistikortille. Koristelun tärkeys ei varmaankaan jää epäselväksi. Kaiken sinetöi aika osuvasti tuo postilaatikon jouluhuppu, jonka bongasin tänä aamuna Juha Tapion säestämällä henkistymiskävelyllä. Oli pakko lenkin jälkeen palata ihan kameran kanssa tallentamaan kyseinen ilmestys, sellaisen reaktion hymähdysreaktion se aiheutti. Lisäksi kuvista voi bongata asianmukaisia pikkujouluasuja, jenkkien ehkä klassisimman joulujälkkärin (eli sugar cookiesit kuorrutetahmalla ja strösseleillä päällystettynä) sekä lähikuvaa äitin tekemästä joulukalenterista (joka on tarjonnut ihania mietelauseita jokaiseen päivään). Viimeinen kuva on parin päivän takaa, kun käytiin katsomassa jouluevankeliumi -näytelmä ja pääsin ensimmäistä kertaa vierailemaan jenkkikirkossa. Ensimmäinen puolikas esitettiin sisällä ja loppupätkää varten siirryttiin ulos hiukan isomman näyttämön äärelle. Mukana oli siis oikeita hevosia, aaseja ja kameleita, kummassakin osassa. Ihan mielettömän viihdyttävä! Varsinkin näin heppojen kanssa jonkun verran touhunneena olin aika vaikuttunut, kun kuninkaan armeija laukkasi liikuntasaliin (jep, kirkosta löytyy) rakennetulle pienelle näyttämölle valojen välkkyessä, eikä elukat olleet moksiskaan yleisöstä, ratsastajan viuhuvasta keihäästä tai yleisöstä. Myöskin kahden ja puolen tunnin saitsarikierros ympäri kaupunkia övereimpiä koristeluita bongaillen oli aikamoinen kokemus isolla koolla. Siitä tosin ei tähän postaukseen kerennyt kuvia.

Ihanaa joulua kaikille! Yksinkertaisesti, nauttikaa. Niin minäkin lupaan tehdä.

V

1) Täällä on nyt parikertaa ollut "lunta". Okei, vähän enemmän kuin tässä kuvassa, mutta tää riitti paikallisille lumen määritelmään. 2) Vanhempi hostsisko on varmaan omistautunein Disney-, manga ja My Little Pony -fani kenet oon ikinä tavannut, kuten varmaan voitte kuvaan pääseestä huoneen nurkasta päätellä. Meillä on ollut jo pitkään missiona kattoa yhessä aivan valtavan suosion täällä saanut Frozen ja varmaan reilu kuukausi takaperin saatiin missio vihdoin toteutettua. 3) "Is it cozy there?" kysy sisko, kun meikäläisen tortilla-asanan näki. Oli pakko ottaa raskaat keinot käyttöön palelemisen helpottamiseksi, eli äitiltä opittuun tyyliin täkki hetkeksi kuivausrumpuun niin alkaa turtuneempikin vilukissa kehrätä. 4) Saatiin vihdoin järkättyä toisen suomalaisvaihtarin Anniinan kanssa treffit paikalliseen ostoskeskukseen ja kyllä muuten vierähti kevyesti viis tuntia, kun kälätettiin ihan täpöllä suomea! Ensimmäisen vartin tosin olin ihan lukossa omaa ääntä kuunnellessa -en meinannut millään tunnistaa, että hei se olen minä joka puhuu ja hei toinen toinenhan ymmärtää mua! Oon kyllä kokoajan skypetellyt, kirjoittanut ja ajatellut suomea eikä kieli sinänsä ollut hankalaa, mutta joku siinä oli niin hurjan outoa livenä höpöttää ekaa kertaa kolmen kuukauden jälkeen. Näitä treffejä on luvassa vielä monet, eikö?

1) Heti, kun kylmemmät kelit rantautui tänne, niin näistä "kutimista" tuli ihan räjähdysmäinen ilmiö koulussa. Kenelläkään en ole nähnyt tavallisia sukkapuikkoja tai virkkuukoukkuja, mutta näitä rengashässäköitä näkee vähän väliä niin tytöillä kuin pojillakin, niistä tuotteista eli pipoista ja tuubihuiveista puhumattakaan. 2) Heh, tervetuloa High Schoolin tiedetunneille. Käytettiin just 5 tuntia veden kiertokulun oppimiseen (monille ensimmäistä kertaa koulu-uralla) ja kaiken huipuks tehtiin tälläset kuvitetut tarinat vesipisaran matkasta... 3) Olin jo pitkään suunnitellu leipovani meijän perheen braavurileivonnaisen eli Hilpeet -nimellä tunnettuja kaurakeksejä. Etukäteen hehkutin hosteille, että nyt pitäis maistua kaikille ja itsevarmuutta uhkuen tökkäsin taikinan uuniin. Ensimmäinen satsi tuli uunista kovettuneena kaurapuurona ja pienen taikinaviilauksen jälkeen paistoin seuraavan pellin lattialla nököttäen, uuniin tuijottaen. No, lopputuloksena oli kamalia ja kamalampia pikkuleipiä. Lopulta tajusin, että vika oli todennäköisemmin oudossa leivinjauheessa, jolla edellisetkin leipomukseni "mystisesti" pilasin, unohtamatta kuitenkaan kirota myös uunia ja kaikkia muita asianomaisia. Seuraavana päivänä hostmom oli päättänyt piristää katkeraa leipuria ja yllätyksenä etsinyt mulle Pinterestistä uuden reseptiversion amerikkalaisilla mittayksiköillä ilman leivinjauhetta. 4) Onko mitään mahtavampaa, kuin koko koulupäivän kylmästä tärisseenä opettaja ojentaa varastostaan paksun fleecepeiton? Nykyään odotan päivän lopussa häämöttävää espanjantuntia kuin kuuta nousevaa ja kääriydyn päivittäin opettajan norsukuvioiseen suosikkipeittoon.

1) Ihan täydellisenä yllätyksenä pimeän ja kylmän maanantain keskelle saapui pakettia mummun kutomat villasukat (edellisesten pohjasta läpinäkyviksi kulututettujen tilalle) ja äitin askartelema joulukalenteri (täsmällisesti ensimmäisen luukun avauspäivänä) sisällään. Jokaisesta luukusta on siis paljastunut joku aforismi, ja välillä ne on kyllä osuneet niin hämmentävän oikeille päiville. Kyllä siinä itku tuli paketti aukoessa... 2) Tämän otsikon jälkeen olin täysin vakuuttunut päätöksestäni kävellä kouluun hitaan ja todistetusti vaarallisen bussikyydin sijaan... 3) Stabilot on edelleen ihan hitti, ja hiukan harmittaa, ettei mukaan tullut otettua kuin muutamia värejä. 4) Odotuksista huolimatta ainoastaan itselleen kokkaaminen on mulle edelleen mieleistä ja oonkin viimeaikoina syönyt paljon lämmittäviä ja turvallisia keittoja. Meinasin tirauttaa onnenkyyneleet tätä kanakeitto+näkkäri yhdistelmää nautiskellessa, sen verran hyvältä maistuu arkiset suomalaiset maut.

1) Tältä näytti mun itsenäisyyspäivän vietto. Aamu alkoi viikonlopputyyliin porkkana-valkuiais-joulumauste-puurolla ja täydellisellä kuuden minuutin kananmunalla, cashewpähkinöiden, linnanjuhlien ja vihreän teen kanssa tarjoiltuna. Myöhemmin soitin vielä melkein kolmen tunnin skypepuhelun kotiin, perinteisen piparitehtailun (ja nuorempana vietettyjen synttäripippaloiden) sijaan. Yleensä itsenäisyyspäivä on viimeistään tuonut joulufiiliksen, mutta täällä se on vielä vähän hakusessa kaikista överikoristeluista huolimatta... 2) Tässä opettajan saatesanat enkunesseitä palauttaessa. Kuvaa aika hyvin sitä, miten hukassa näillä on oikeinkirjoitus (noi kaikki siis sekottuu näillä hyvin helposti) vaikkapa ihan suomen alakoululaisiin verrattuna... Oon eräänkin kerran korjaillut naapurin kirjoitusvirheitä ja monet on juurikin esseitä kirjoittaessa ihan wordin oikoluvun varassa ilman hajuakaan sanan kirjoitusasusta. 3) Laitoin äitille videota, kun pystytettiin joulukoristeet ja -valot meidän pihalle ja sain vastaukseksi optimistisen "ainakin löydät kotiin pimeällä". No, äidit yleensä tietää, nimittäin näinhän siinä sitten (melkein) kävi. Syksyllä opettelin tunnistamaan kotipihan sen nurkalla kasvavista rehevistä puista, nyt pimeän tullen loppusuorasta muistuttaa naapurin jouluvaloihin kääritty puu. 4) Oon vihdoinkin saanut laajennettua urheiluvaatteiden väripalettia! Silkkaa materialismionnellisuutta on alle kahdenkympin black friday -ostos eli täydellisesti istuva Niken rakkauspaita.

1) Varsin arkista unelmaa täällä elellään edelleen. Täällä suodattamaton hanavesi maistuu sen verran kummalliselle, että kannan päivittäin kouluun yli litran juomavettä kotihanasta. Tiedetunnillä tehtiin pitkästä aikaa tosi kiinnostava labra ja testattiin vedenlaatua. No, nyt se on sitten todistettu, ettei se maku ole pelkästään psykologinen juttu, vaan suodattamattoman ja suodatetun veden välillä on oikeasti selkeä ero laadussa... Vaikka sitä siis periaatteessa voi juoda. 2) Oon tänävuonna ollut ilmeisesti ihan tajuttoman kiltti (tai sitten vain satun tuntemaan ihan huippuja tyyppejä). Oon tälläviikolla vastaanottanut paketteja lähes joka päivä. Kiitos ihan hirmusesti kaikille jotka ootte mun päivää piristäneet! ♥ 3) Mitäpä olisi kollaasi ilman ruokakuvaa? Tässä tosiaan tiivistettynä mun maailman helpoin pikadinneri, eli täysjyvätorillaa, jotain lihaa, kasa kasviksia ja jugurttia kastikkeeksi - yleensä kylläkin hieman karumman näköisenä mössönä tarjoiltuna.  4) Meidän koulun seiniä on ilmestynyt koristamaan tällaisia "valistusjulisteita"... Jep, luulen tietäneeni, mites te? Tässä muuten yksi klassisimmista kirjoitusvirheistä, jota hetken jo epäilin omaksi tietämättömyydekseni. Nää siis meinaa ihan väkisin kirjoittaa vertailumuotona käytettävän "than" muotoon "then", jolta se tosiaan lausuttuna saattaakin kuulostaa...  

1) Viime viikonloppuna laitoin vihdoin tuumasta toimeen ja sijoitin säästöjäni kauan harkittuihin Nike Free 5 tossuihin. Jösses, miljoonien sovituskertojen ja pitkän pohdinnan jälkeen kotiutin vähän suunniteltua rohkeemman väriset, mun jalkaan täydellisesti sulautuvat yksilöt naurettavaan 50$ hintaan. Tarkoitus oli tosiaan hankkia viimeiset joululahjat, mutta jostain kumman syystä tollasessa tilanteessa löysinkin sitten vain parit ostokset itselle eli näiden kenkien lisäksi törsäsin 10$ meikkipussiin ja yhteensä 50$ kahtiin farkkuihin. Ei varmaan tarvii mainita, että oli aika basic white girl -olo Hollisterin ja Victoria's Secretin kassia retuttaaessa (oli muuten mun ensimmäinen VS ostos ikinä). 2) Hih, nyt se on paperilla! Kevääksi on tiedossa reissaamista melkein joka kuukaudelle, eikä muuten haittaa yhtään. Kirjoittelen esimerkiksi tästä Spring Break reissusta varmasti myöhemmin lisää, tässä kuitenkin pieni sneakpeak, jos kuvasta mitään selvää saa. 3) Muun muassa tällasia juttuja on paljastunut niistä paketeista. Kuvakalenteria on availtu yhdessä perheen kanssa, piparimuotilla on tarkoitus tehdä opettajille jotkut pienet joululahjat ja Kotivinkin joulunumeroa edelleen säästelen sopivaa rauhallista löhöilyhetkeä varten. Pienetkin muistamiset viesteistä lähtien on kaikki olleet tosi tervetulleita ja tuntuneet ihanalle. 4) Ja sitten vielä se kollaasin ruokakuva eli itetehtyä kaura-ruis-porkkana-sämpylää ja tomaattikeittoa. Jopa sisko rakastu noihin sämpylöihin (suuri kunnia), joten täytyis kyllä pyöräyttää taas uusi satsi. 

THANKSGIVING

1) Meidän Thanksgiving alkoi perinteisellä Turkey Trot -reippailulla Columbiajoen rantalla. Tää oli siis Red Crossin järjestämä vuotuinen hyväntekeväisyystapahtuma, jossa sai valita 1k tai 5k (kilometrin) matkan ja sen sitten suorittaa vapaavalintaisella vauhdilla. Porukkaa riitti ja lämpötilakin huiteli kyseisenä päivänä jossain 15 asteen tuntumassa eli keli oli mitä täydellisin. 2) Itse hölkkäsin tuon matkan, joten maalissa olikin sitten hyvin aikaa räpsiä selfieita siskoa ja momia odotellessa. "Ravaajat" olivat kyllä mitä värikkäin porukka. Siellä mentiin sulassa sovussa cross country -kiitureiden, maratonarien, vauvanvaunujen, roolipukuisten kaveriporukoiden, lapsiperheiden, koirien ja kaikkien noiden välisiin kategorioihin mahtuvien seassa. Tuskin neljää vuotta täyttäneitä pieniä lapsukaisia siellä hölkkäsi vanhempiensa kanssa ja ehkä sydäntäsärkevin tapaus oli tuota ikäluokkaa oleva ihmisenalku, joka hoki jatkuvasti "älä jätä, pysythän sä siinä, älä jätä mua äiti." 3) Alotettiin Black Friday shoppailu heti torstai-iltana, kun ensimmäiset kaupat aukesivat neljältä. 4) Taktiikkaa hiomassa. Olin aivan ällikällä lyöty kauppojen väljyydestä ja tyhjyyttä kaikuvista sovituskopeista. Olin käynyt jo viikkoa aikasemmin sovittamassa oikeat koot, valmistautunut jättämään kauppakeskuksen hittiliikkeet täysin välistä ja terottanut kynnet. Taas yksi hyväpuoli, etten päätynyt sinne suurimpaan cityyn, sillä kokemus oli varsin kiva. Kauppojen alennukset vaihteli -30%-60%, mutta kierrettyäni kaikki teinikansat suosikkirysät ja oikeastaan kaikki mahdolliset muutkin kaupat, oli mukaan tarttunut vain muutamat joululahjat, aitoa villaa sisältävä neule naurettavaan 14$ hintaan ja pari kauan metsästettyä Niken paitaa kohtuullisten alennusten myötä. Jollain lailla on vissiin maku ja kulutustottumukset muuttunut ja mieluusti panostan vähän pitkäaikaisempiin (ja täten mahdollisesti myös hintavampiin sijoituksiin) sen entisen ostamisen ja omistamisen ilon sijaan. 

Perinteisen Thanksgiving -dinnerin kimppuun päästiin vasta perjantaina, sillä hostdadin yötyö saneli aikataulut. Tarjolla oli perinteisesti kalkkunaa (joka tietysti leikattiin sähkösahalla ja sekös aiheutti jälleen naurunpurskahduksen amerikkalaisten helppokäyttökulttuurin laajudelle), perunamuussia, kastiketta, maissia, isoäidin bravuuri eli täytetyt kananmunat (keltuaisiin lisätty majoneesia), karamellikastikkeessa uiskentelevia bataatteja vaahtokarkkikuorrutuksella ja ihan perinteistä salaattiakin löytyi.  Jälkkäriksi oli tietysti kurpitsa- ja omenapiirakkaa kermavaahdolla. Hostperheellä ei oo tapana arkisin kummemmin ruokaa valmista alusta saakka, eli nautin kyllä hurjasti, kun  sain perunamuussia ja kalkkunaa (ja isoäiti päästettiin jälleen keittiöön). Mastui kyllä huumaavaan tavalliselle, vaikka monet tarjottavatkin olivat valmisratkaisuja. Karamellibataatit oli jotain ihan taivaallista, mutta ne mä kyllä sijoitin jälkkärikategoriaan. 

Meillä Thanksgivingin viettoon ei tosiaan kuulunut erikoisempaa ohjelmaa, vaikka olisin mielellään viettänyt enemmänkin aikaa "suvun" kesken ja esimerkiksi aloittanut dinnerin perinteisellä puheenvuorokierroksella kiitollisuudenaiheista, joka monien perinnetapoihin ilmeisesti kuuluu. Nautin kuitenkin myös ihan löhöilystä, joten ei tämä mikään pettymys tosiaan ollut! 

Haluan kuitenkin vielä ihan julkisestikin tunnustaa, että mulla on kyllä kiitospäivä ihan joka päivä. Varsinkin "vaihtarius" on sen tehnyt selväksi. Ihan joka ikinen päivä oon hurjan kiitollinen tästä mahdollisuudesta ja kaikista ihmisistä, jotka ovat olleet ja ovat yhä mukana tätä toteuttamassa. Mulla on hyvä olla täällä, mutta odotan myös hyvillä mielin kotiinpaluuta. Mun on hyvä olla täällä, mutta mulla on hyvä ja odottava mieli kotiinpaluusta. Mulla on ympärillä aivan korvaamattoman ihania ihmisiä ja mahdollisuus toteuttaa itseäni. Voin sanoa olevani onnellinen myös huonompina päivinä ja aikoina, siitä suurin kiitos kuuluu juurikin kaikille ihmisille, niin läheisille kuin ihan tuntemattomillekin ihmisille, kaikille jotka mun elämää jollain tavalla koskettavat hyvässä tai pahassa. Ihan oikeasti myös ihan satunnaiset kohtaamiset ja huonotkin kokemukset muokkaavat jatkuvasti maailmankuvaani ja uskon, että kaikella on tarkoituksensa. Tähän ympäröiviin ihmisiin liittyy myös toinen, mistä oon hurjan kiitollinen. Nimittäin vapaus ja sitä on täällä oppinut arvostamaan. Vapaus on aika laaja käsite, mutta mulle se tarkoittaa esimerkiksi sitä, että olen hyväksytty myös virheitä tehdessäni sekä saan ilmaista itseäni ja näyttää tunteeni. Vapaus tarkoittaa myös, että ihmiset ympärilläni luottavat ja luotan myös itse heihin ilman pelkoa menettämisestä, vaikka joskus matka ja aika meitä erottavat. 

Tosiaan lauantaiaamuna otettiin suunnaksi pohjoinen, tai tarkemmin siis luode, ja Leavenworth -niminen saksalaiskylä. Kolme tuntia suuntaansa taittui nopeasti Columbiajoen laaksomaisemia hämmästellessä ja kuvatessa. Lähes koko matka ajettiin siis entisen jäätikköjoen kaivertamaa laaksoa pitkin. Nykyisin joki on siis enää pieni puro entiseen verrattuna. Tuo asetelma ja rappautumeet seinämät on kuin suoraan Geos1 -kurssikirjan kuvituksesta (eli terkkuja Kaija, jotain vissiin tallentui ihan pysyvästikin muistin perukoihin). Tuli kyllä ihan epätodellinen olo, että niitähän siis on oikeasti olemassa ja vieläpä täällä ihan "kotikonnuilla". Välillä oli korvat lukossa, kun lasketeltiin joenpohjaa ylös ja alas maiseman vaihdellessa viinitarhoista lumipeitteisiin vuoriin. Yövyttiin siis perheen naisporukan ja tädin sekä isoäidin kanssa varsin hulppeassa lomaosakkeessa. 

Heti perille päästyämme suunnattiin tutkimaan kylää ja sen kaikkia miljoonia pikkuputiikkeja. Kaikki rakennukset mäkkäriä, huoltoasemaa ja subwayta myöden oli sovitettu tuohon samaan tyyliin autokaistan luukkuja ja valokylttiä korvannutta koristetaulua myöden. Tutkittiin kauppakadun pikkuputiikkeja ja kierrettiin pähkinänsärkijä -museo, jossa niitä oli näytillä yli 4000 jostain ihan aikojen alusta saakka. Oli oikeasti ihan viihdyttävä kierros sivistävän lisäksi. Kylän ehdoton vetonaula museon lisäksi oli kolmikerroksinen joulukoristekauppa. Jestas sitä jouluhärpellyksen määrää! Oli valaistuja minikaupunkeja, valoja, ornamentteja, kaikkia mahdollisia teemoja, värejä ja materiaaleja. Omat suosikit oli ehdottomasti nuo kuvissa näkyvät ruokakoristeet. Mun ote skandinaavisen simppeliin luonnonmateriaalityyliin on selkeesti alkanut lipsua - myönnän nimittäin miettineeni, kuinka hauskaa olisikin ripustaa joulukuuseen glitteriparsakaaleja ja makirullia. Ota kuitenkin rauhassa äiti, pari kertaa putiikin kierrettyäni päädyin ulos ihan tyhjin käsin eli ainakaan vielä ensijouluna ei cantaloupemelonit, kimaltelevat tomaattiviipaleet ja täytetyt tacot riipu meidän kuusessa. En siis päätynyt kotiuttamaan myöskään tuota valaistua minikokoista valaistua fitnesscenteriä tai paprikanmuotoisia jouluvaloja, valtavasta kuusenlatvassa istuskelevasta lumikuningattaresta puhumattakaan. 

Illallispaikaksi valittiin saksalainen ravintola, joka kylläkin oli tietty jenkkiläiseen makuun sovitettu. Päädyin tilaamaan tutun ja turvallisen uuniperunan ja kanaa, mutta koska täällä ruuan tilaaminen on aina hakuammuntaa, odotin tälläkin kerralla innokkaana mitä tuleman pitää. Aloitetaan havainnollistamalla perunan koko. Muodosta molempia käsiä käyttämällä kuppi. Siihen peruna olisi ehkä juuri ja juuri mahtunut. Sitten kanaan, ja jälleen kerran molemmat kädet käyttöön, koska fileitä oli kaksinkertainen määrä. Levitä kätesi ja kurota sormilla niin pitkälle kuin yletät. Siinä on kanafileeT, joiden lisäksi tarjolla oli vielä uunikasviksia, leipää, kastikkeita ja lisukesalaatti 15$ hintaan. Heh, no maassa maan tavalla (ja taisimpa mennä viimepostauksessa vihjaamaan jotain aidon ja prosessoimattoman lihan puutteesta). Eikä ainakaan tarvinnut olla huolissaan aamupalasta koska voitte varmaan arvata mitä söin. Liioiteltuja annoskokoja kompensoi kuitenkin takeawayboksit, joita lähes automaattisesti tarjotaan - ylistys sille. Kämpälle palattuamme hypättiin tulikuumaan ulkoporealtaaseen, pala taivasta maan päällä, sillä jopa allekirjoittanut meinasi siellä kiehahtaa. Koska kyseessä oli vain pikainen viikonloppuvisiitti, sunnuntaiaamuna pakattiin kamat ja suunnattiin takaisin kotia kohti. Kaikenkaikkiaan tosi kiva reissu ja ainakin mulla kotinurkista poistuminen saa lyhyetkin lomat tuntumaan pidemmiltä, niin se vaan tepsi tälläkin kertaa.