VACATIONS AHEAD

Taisin aika hävettävän kauan sitten vihjailla törkeillä oheismaininnoilla, että keväälle on tiedossa jos jonkinmoista reissua... Nyt joku toteaa, että pöh, sehän on lomaa koko vuosi, mutta ei. Kyllä täälläkin on esimerkiksi koulua, vastuuta ja velvollisuuksia ja oli loma tai ei niin kyllä aivot prosessoi vieläkin yötä päivää kaikkea uutta kielestä lähtien. Arki on kokoajan arkisempaa eli hyvällä tavalla helpompaa, mutta varjopuolenaan myös varsin rutiininomaista. 

Parempi nyt siis paljastaa myöhään kuin ei milloinkaan, kun ensimmäinen ihan kunnon loma pitkään aikaan odottaa niinkin lähellä kuin lauantaina. Tänään jäljellä neljä päivää, ei voi erehtyä, kun kyseinen informaatio löytyy niin, kalenterista kuin viimeaikaisista keskusteluista varsin tiheään. Vaikka pakkaaminen onkin mulle yksi matkan kohokohdista ja tärkeä henkinen valmistautumisrituaali, olen toistaiseksi sen suhteen saanut itseni vielä hillittyä. Melkeen voi jo minuutteja laskea, eikö vaan? Jos epäilykset matkakohteesta eivät jo heränneet kuvan myötä niin joku saattaa muistaa viimekesäiset duunitsemppilauseeni... "Joo mä kato kivasti se tiskikone jauhaa eikä naamalle roiskuva ja kynnet haurastuttava biojätevesi haittaa ku on hyvällä mielikuvituksella varustettu – vaahtopäiset suolavesiaallot ne siellä vaan ja kyllähän se lämpösissä vesissä lekotellessa väkisin alkaa sormenpäät rypistymään rusinoiksi!" Tiedossa on siis satapäisen jenkkivaihtariteinilauman kanssa viikko Hawajista nautiskelua ja Oahun saareen tutustumista. Siis suuripiirteisesti kuvailtuna. Syksyllä reissun lopullisen kustannuksen kuultuani meinasin jo jättää väliin, mutta onneksi äitin ja isin apu oli whatsapp-keskustelun päässä ja pihi tytär rohkaistiin toteuttamaan unelmiaan unelmissa. Oon kuullut kyseisen matkanjärjestäjän reissuista niin paljon hyvää jo monien vuosien ajan ja toinen varsin järkiperuste tälle matkalle on se, että tuskin koskaan tulen lähempää reissuni starttaamaan. Suomesta kirjaimellisesti maailman toiselle puolelle matkustaminen olisi ainakin tuplasti korkeamman raha- ja viitsimiskynnyksen takana. Tätä aikaa siis lauantaiaamuyönä yliviivaan viimeisetkin muistutukset listoistani ja suuntaan viikoksi kohti paratiisisaaria. Ja kyllä, aijon ja lupaan ottaa kuvia. Ei pitäisi olla kuin viitsimiskysymys sillä kalustosta ei ainakaan jää kiinni, mulla kun poikkeuksetta painaa laukussa eniten elektroniikka (kaksi kameraa, puhelin ja tietokone, kaikkine latureineen ja adaptereineen).

Matkustaminen vaihtovuoden aikana oli yksi mun haaveista ja se on näköjään toteutumassa monen, monen reissun muodossa! Jälleen kerran kiitos kaikille sponssaajille, ei ois ollu ihan kesätyöläisen tiskipalkalla yksinään ollut tämäkään mahdollista. Unelmia unelmissa – vieläkin pitää välillä nipistellä itseään, kun ei meinaa uskoa miten siistejä juttuja elämässä voikaan tapahtua, kun tarpeeksi niihin uskoo. Hawajilta palattuani ehdin maistelemaan opiskelua kolmen viikon ajan ennenkuin otetaan muutaman päivän varaslähtö Spring Breakille. Kirjoitin ensin "opiskelua", kunnes muistin ne presidenttianalyysiesseet, espanjan esitelmät, osavaltiolakiposterit ja Supervised Agricultural Experiencet, jotka on kaikki kivasti päätetty survoa samalle kuukaudelle. No, kuitenkin heti, kun niistä on selvitty, suunnattaan toiselle varsin kliseiselle jenkkilomalle eli otetaan alle asuntoautobussi ja suunnataan reilu viikon mittaiselle road tripille! Reitti on selvillä suurinpiirtein jokaista risteystä myöden ja kulkee siis Idahon, Utahin ja Coloradon kautta Grand Canyonia ihmettelemään. Kaikenlaista aktiviteettia on luvassa niissä maisemissa ja paluumatka taittuukin sitten Californian halki, jossa stopataan ainakin Sacramentossa (osavaltion pääkaupunki) ja Redwood Forestin kansallispuistossa halailemassa tai siis ryhmähalailemassa hervottomia puunrunkoja. Huippuhotellien ja lentokenttien sijaan tälläkertaa tullaan näkemään roppakaupalla paikallista menoa ja uusia osavaltioita, yöpymään Walmartin parkkiksella, turhautumaan tiiviiseen karavaanielämään ja istumaan pyllyn kipeäksi, mutta mitäpä muuta se voi olla ku ihan törkeen magee, opettavainen ja ikimuistonen reissu? 

PORTLAND

Tässä sitä niitä nyt olisi, tunnelmia kaupungista, joka kiilasi ihan ensisilmäyksellä, ensiaskeleella ja ensivaikutelmalla yhdeksi mun suosikkikaupungeista. Kyseisen lempparilistan kärjestä löytyy muun muassa Helsinki ja Tukholma, mutta esimerkiksi New York ei ainakaan vielä syksyisen pikakokemuksen perusteella kovin korkeaa sijoitusta saanut, vaikka upea ja ehdottomasti (uudemman) kokemisen arvoinen. Olen tässä viimeisten viikkojen aikana yrittänyt kysellä itsekin itseltäni, että mikä siinä niin jäi kutkuttamaan. On muuten hankalaa yrittää vastata jotain muuta kuin "no siis kaikki", sillä hei kyllä te tiiätte sen tunteen, kun natsaa niin natsaa. 

Portland on mun skaalalla ihan täydellisen kokoinen. Iso kaupunki, mutta kuitenkin kompakti. Magee, kiehtova, vapaamielinen – siisti sanan molemmissa merkityksissä. Arkkitehtuuriltaan tasapainoinen ja nätisti yhteensulautuva sekotus vanhaa ja uutta, koristeellisia paloportaita ja pylväitä, peilien lailla hohtavia pilvenpiirtäjiä ja isoja lasiseinäisiä putiikkeja. Sekaan reilusti industriaalista tyyliä, tehdasrakennuksia, rosoa ja harkittua huolettomuutta. Minimalismia yhdistettynä krumeluuriin. Kaupunki on tunnettu lukemattomista silloistaan, jotka nekin edustavat vieri vieressä jokainen omaa tyyliään. Niin ihmisiä, katukuvaa, kuin ilmapiirikiäkin kuvaa loistavasti "classy & casual". 

Kuviinkin tallentunut vanerikyltti on itseasiassa ihan keskustan tuntumaan, itämaisen norsupatsaan, China Townin, hulppeiden pankkikonttorien, puistoalueen, rosoisten tiilitalojen ja pienyritysten väliin rakennettu kodittomien kylän seinä. Bajamajoja ympäröi värikkäiden ja kantaaottavien katutaideteosten aita ja samaiselta kadulta pystyi bongaamaan jälleen kerran molemmat ääripäät sulassa sovussa. Kuvaa sommitellessani kameran ja kohteen väliin käveli tyylikäs nuoripari, käsi kädessä askeltaen ja mies huikkasi pilke silmäkulmassa, että ei meitä tarvii salaa kuvata, voidaan ihan pysähtyäkin, heh. Tästä tilanteesta oli siis kokoajan näkymä sinne norsupatsaalle, jossa soitettiin ilmeisesti intialaista musiikkia perinneasuihin pukeutuneena. Seuraavan korttelin kohdalla vastaan tuli vanhempi herrasmies villakangastakissaan, höyryävä kahvimuki kädessään ja toivotti seurueellemme leveästi lymyillen oikein hyvää huomenta. Olin niin hämmentynyt eleestä, etten ole varma nostiko mies vapaalla kädellään vielä päähinettäänkin kaiken lisäksi. Toisella puolella ohitse kulki vaunuja työntäviä perheitä, laadukkaisiin ulkoiluvaatteisiin puettuna, sekä kaikenikäsitä varsin tavallisen näköistä porukkaa. Katumainokset julistavat vihersmoothieiden ilosanomaa, talojen kivijalat ovat täynnä pieniä panimo-ravintoloita, kahviloita, sisustusputiikkeja ja muita ihanasti siitä kaikesta Starbucks-massasta erottuvaa. Löytyy downtownista tietysti myös kattavat shoppailumahdollisuuden, mutta nekin on ujutettu sekaan hyvällä maulla – pääosin lasiseinäiseen, modernia tyyliä edustavaan kauppakeskukseen. Tunnettu food court on aivan täynnä katuruokaa myyviä rekkoja ja vieri vieressä valmistuu ruokaa takulla ihan joka maailmankolkasta, sekoittuu virvoitusjuomia, ja koristellaan ties mitä leivonnaisia.

Luonto on kaikkialla, ympärillä ja kaupungin sisällä. Portlandin halkaisee iso joki, horisontissa siintää vuoret, asfalttia halkoo puistot ja teitä reunustaa valtavat puut. Luontoa ihan selkeästi arvostetaan niin vapaa-ajan aktiviteettien kuin kaupunkin ekotietoisuuden perusteella. Pyörät ja pyöräilijät ovat ihan selkeästi edustettuna, joukkoliikenneverkko on suurilta osin ilmainen ja faktatietojen mukaan yksi jenkkien parhaimmista. Ruskeita kierrätyspaperiservettejä, lajitteluun kannustavia roskiksia, veden säästöön pyrkiviä vessanpönttöjä... Oregonin osavaltio ylipäätänsäkin on yksi niistä muutamasta harvasta, jossa on mahdollisuus palauttaa pulloja. 

Niin ja ilmasto, sekin on mulle just passeli! Kuviin sattui oikein sitä parasta Portlandia aurinkokylvyssä, mutta pääosin kaupungissa vallitsee paksu mutta lämmin Tyynenmeren vaikutuksesta esiintyvä sumu. On talvi, muttei kylmä sellainen. Sataakin aika usein, mutta yleensä vain pientä tihkua. Kesä on kuulemma kaiken odotuksen arvoinen eli pitkä, lämmin ja ilmastollisesti ihan optimaalinen ruusujen kasvatukseen eli siitä siis lempinimi City of Roses. Ainakin sanomalehtien sääkarttaa katsellessa voin aika hyvin tämän pointin yleistää, sillä Portlandin lämpötilat huitelevat aina vähintään viisi astetta korkeammalla, vaikka periaatteessa samalla leveyspiirillä majailenkin tällä hetkellä. 

Yleisesti fiilis kaupungissa oli freesi, avoin ja rento. Nuorekas, mutta klassinen. Tämä vaikutelma jäi ihan oman kokemuksen perusteella ja hiukan faktoja tutkittuani sain vahvistuksen ajatuksilleni. Lukemattomia leffateattereita, pikkubändejä ja jättimäinen kirjatavaratalo, ennätyksellinen prosentti julkihomoja ja vahvasti demokraattinen poliitiikka, roima kokoelma palkintoja ja tunnustuksia ekologisista pyrkimyksistä ja toimivasta joukkoliikenteestä... Lisäksi ostamani "miksi rakastaa Portlandia" -opas kertoo rehellisesti myös kaupungin outouksista ja esimerkiksi surkeista burritoista, mutta nekin on käännetty ylpeydenaiheiksi, jotka tekevät siitä spesiaalin. Kyseessä on siis oikeasti yksi liberaaleimmista, ekologisesti tietoisimmista ja kultturin täyteisimmistä kaupungeista Yhdysvalloissa. 

Portland, tämä ei jää tähän. 

OREGON WEEKEND

Huh, enköhän juuri päässyt kehumasta mun tapahtumien täyteistä Tammikuuta, niin puhelimeen pärähti viesti Tri-Citiesin toiselta suomalaisvahvistukselta Anniinalta, että kiinnostaisko sua reissu naapuriosavaltioon Oregoniin ja tarkemmin ottaen Portlandiin. Ei muuten tarvii montaa kertaa maanitella tätä retkeilijää viikonloppureissulle tyttöporukalla varsinkin, kun viikonloppusuunnitelmat oli avuttomasti toimintaa vailla. Hyvää seuraa ja mahdollisuus laajentaa reviiriä kaupunkiin, josta olin kuullut hyvää siitä mitään kysymättäkään, mutta haudannut haaveeni sinne päätymisestä hostperheen kiireiden johdosta. 

Viikonloppu aloitettiin Tri-City Americansien peliä seuraamalla (extemporelähtö tämäkin, sillä ylimääräisen lipun olemassaolo kekattiin tunti ennen pelin alkua) ja siitä suuntasin sitten Anniinalle yöksi. Seurueeseen kuului siis Anniina, hänen hostäitinsä ja hostäidin hyvä ystävä Michelle, ja tiimi osottautui oikein toimivaksi! Olin vaihtanut Michellen kanssa sattumalta muutaman sanan, kun viimeksi Anniinalla majottauduin, mutta äkkiäkös sitä tuli huomatuksi, että porukka mätsäsi harvinaisen hyvin yhteen. Viimeistään täällä on kyllä karissut outous nopeasta sosialisoitumisesta ja jälleen kerran päädyin jakamaan hotellihuoneen tavallaan ihan ventovieraan kanssa. Kolmen tunnin ajomatkan, parin kahvin, vesilitran ja kolmen vessatauon jälkeen oltiin ensimmäisessä pysähdyspaikassa, josta siis postauksen kuvat. Ei voi kun kerta toisensa jälkeen todeta, miten loistava ja välttämätön varuste vaihtarille, ja elämään ylipäätänsäkin, on avoin mieli ja vähäiset odotukset. Tiesin, että kiva reissu olisi tiedossa, mutta kohteista, saati muustakaan ohjelmasta ei ollut tarkkaa tietoa. Fiiliksellä vaan ja reippaasti kokeilemaan kaikkea - nyt kyseessä oli aivan highwayn reunaan laskevat, henkeäsalpaavat Multnomah Falls -vesiputoukset (jep, niitä on tarkkaan ottaen kaksi). Pysähdyttiin "no kurkataan nyt, kun näin matkalle osuu" -asenteella ja jestas mikä paikka! Pieni matkamuistomyymälä, pari faktakylttiä ja laumatovereita (turisteja). Kiivettiin kurkkaamaan molemmat tasanteet ja ainakin omasta mielestä sain paikan tunnelmaa hyvin tallennettua kuviin. Heti tuolla selvisi, ettei Oregonin maine ulkoilun, luonnonihmeiden ja aktiivisten ihmisten osavaltiona ole pelkkää huhua. Turistien lisäksi paikka nimittäin parveili myös paikallisia vaeltajia suuntaamassa luontopoluille sporttibrändien varusteissa, koirat, lapset ja vauvatkin kantorepuissaan. Houkuttelis kovasti nähdä tota (ja muitakin lähistön vaellusreittejä) enemmänkin kuin kartalta. 

Seuraavaksi suunnattiin parinkymmenen mailin päässä sijaitsevaa päämääräämme, Portlandia. Mulla on odottamassa ihan valtava läjä inspiraatiohullaannuksessa räpsittyjä kuvia ja niin paljon kehuja tolle kaupungille, että omistan niille ihan oman postauksensa! En vielä kahden viikonkaan jälkeen ole päässyt yli tuosta vierailusta ja kaupungin viehättävyydestä, eli tosirakkauttahan tää on. Varmistin, myös päivittäiset annokset tuon kaupungin tunnelmaa klikkaamalla itseni virallisen Portland -instakäyttäjän seuraajaksi, enkä ole varma oliko seuraukset hyvät vai huonot. Yhteistä tulevaisuuttamme olen suunnitellut (niinkuin siirappisesti ensisilmäyksellä rakastuneelle on tyypillistä) vähintään yhtä aktiivisesti kuin seuraavaa mahdollista tapaamistamme.

Noniin asiaan Nelli ja loppuun pieni tiivistelmä puhelinkuvineen reissun ohjelmasta. Vesiputouksilta suunnattiin lounaalle Cheesecake Factoryyn, jossa söin valehtelematta yhden parhaista jenkkielämäni annoksista. Maissitortilloita kerrankin hyvinmaustetulla kanalla, tuoreilla yrteillä ja salsalla, sekä lisukkeena sopivan hapokkaalla marinaadilla raikastetun kipollisen raakoja vihanneksia. Kaikki edellämainitut adjektiivin valitettavan harvoin mätsäävät noihin substantiiveihin täällä ruokaillessa. Tankkauksen jälkeen suunta kohti outlet -aluetta, josta löytyi muutaman kiva juttu jonkinmoisten alennusten kera ja Oregonissa kun oltiin, on kaikki ostokset verovapaita, eli siitä vielä kiva pikkuinen hintabonuks. Nelisentuntia koluttiin aluetta läpi ja illan hämärtyessä suunnattiin Ikeaan iltapalalle. Ihan höpsö fiilis, ihan kuin olisi Pohjoismaat hypännyt syliin heti tutut kyltit nähdessä. Kaiken kruunauksena löysin pääovien edestä legouko, jonka tietysti poimin mukaan arteena. Heti tuli kotoisa olo ja tää oli yksi paikoista mun jenkkivuoden visiittilistalla. Halusin nimittäin nähdä miten skandinaavinen systeemi on amerikkalaistettu ja missä määrin. Muutamia "paikallistuotteita" ja ravintolan valikoimaa lukuunottamatta pystyin välillä kuvittelemaan itseni Vantaan "koti-ikean" käytäville. Lihapullat ja lohi maistui ihan yhtä hyvältä tai jopa paremmaltakin tauon jälkeen ja ruokamyymälässä kävin valuttamassa kuolaa ainakin sillien, mädin, graavilohen ja juustojen luona, mutta kylmäsäilytyksen puutteessa mitään ei tarttunut mukaan. Lopulta hotellille ihan lentokentän viereen (välihuomautus: kaupunki hurmasi niin, että olen jopa kateellinen Anniina Hawaji-lentojen välilaskupaikasta, jona kyseinen kenttä toimii. Ihan kun millä vaan keinolla hetkeksi pääsisi takaisin.) ja keräämään voimia hotelliaamupalaan (parasta) ja varsinaiseen kaupunkiin tutustumiseen. Kyseessä oli taas perus 80$/yö, kolme ja puoltähtee eli mun asteikolla ehkä yks parhaimmista hotelleista missä oon yöpyny. Parin kokemuksen perusteella voin sanoa, että jenkeissä hotellien taso tuntuu olevan poikkeuksetta parempi, kuin suomen vastaavat luokitukset ja hinnat alle puolikkaita. Aamupalalla pääsin ekaa kertaa tekemään munakastilauksen suoraan kokille (luulin, että näitä on vaan jossai allinclusive-viistähtee-paikoissa) ja kauhomaan suuhun jonkun toisen hauduttamaa puuroa tuoreiden hedelmien kera ja tadaa miten perinteinen aamupala nousi ihan uudelle levelille. Sitten downtowniin, jossa ohjelmassa ihan kaupoissa, esimerkiksi ihan älyttömässä mässykaupassa, jossa itse pulloteetaan noita pekoni-suklaarouhe-ranchkastike-limuja. Nyt en edes liiotellut, vaan ihan oikeasti bongasin hyllyltä pekonisuklaan makuisen limun. Pakolliset turistinähtävyydet, valtava nelikerroksinen kirjakauppa(keskus), kaupunkihengailua, vaeltelua ja hirrmusesti kuvia, muunmuassa noista supercooleista kerroskierrätysroskiksista (turistilevel 1000). Vähän lisää huippuhyvää meksikolaista Chipotlesta, niin saatiin taas yksi vierailukohde raksittua listalta. Lopuksi suunta takaisin Ikeaan nappaamaan muutama sisustusjuttu ja siinä alkoikin olla riittävästi ohjelmaa minireissun aikataululle.