27. huhtikuuta 2015

SAN FRANCISCO
















Hiphei, täällä elonmerkkejä esittää jälleen yksi epäkelvollinen vaihtaribloggaaja... Okei ja heti seuraavan lauseen käytän puolustukseen, eikös tämä vain kerro siitä, että muutakin tekemistä ja kokemista on ollut? Ehkä myös vähän sitä laiskuutta ja motivaation puutetta. Hiukan arkisempia kuvia ja aiheita olisi odottelemassa runsas satsi - niistä lisää siis hiukka myöhemmin. Jääkööt tämä postaus lempparikuvilleni yhdelle reissun kokokohdista ja aiheellisille (sekä toki tyypilliseen tapaan myös aiheesta ohimeneville) höpötyksille. Tässä siis kurkkaus yhteen osaan meidän Spring Breakin ohjelmaa eli San Franciscoon.

Päivävierailu kyseiseen kaupunkiin sijoittui roadtripin toisiksi viimeiselle, yhdeksännelle päivälle. Yövyttiin Sacramentossa, Californian osavaltion pääkaupungissa, ja heti aamun koitteessa hypättiin vuokra-autoon ja suunnattiin noin tunnin mittainen matka rannikolle. Ajomatkan kokonaiskesto parkkipaikalta parkkipaikalle kuitenkin venyi ruuhkan ja tietullijonojen ansiosta lähemmäs kahtatuntia, josta tosiaan jälkimmäinen puolikas vietettiin noin 10 kilometrin säteellä kohteesta. Kello taisi olla jotain yhdentoista tienoilla, kun auto vihdoin oli parkissa ja porukkamme matkalla kohti ensimmäistä kohdetta, Alcatrazin vankilasaarta ja tarkemmin ottaen saarelle vievän lautan lippujonoa. Pian kuitenkin paljastui, että netistä onkimamme info oli vähintäänkin puuttellista ja seuraavat vapaat paikat alukselle olisi löytynyt kahden viikon päästä. Ei muuta kuin täällä hyvin tutuksi tulleeseen keissiin - suunnitelmat uusiksi. Päädyimme kävelemään rantakatua pitkin kohti Pier 33:n satama-aluetta, mutta matka keskeytyi pian ja hyötyliikunnan sijaan hypättiin punaiseen, kaksikerroksiseen, avokattoiseen turistibussiin, joita kai jonkinlaisena jokaisen varteenotettavan turistikaupungin tavaramerkkinä voi pitää. Hankittiin meille spontaanisti kokopäiväliput, joilla sitten päästiin seikkailemaan neljää bussilinjaa pitkin hop on hop off -tyyliin. Jostain syystä oon ollut hieman skeptinen niitä kohtaan ja vannonut, että meikäpoika muuten katselee kaupunkia ihan paikallisten joukosta eikä liity noihin turistilaumoihin. Niin vain kumoutui ennakkoluulot ja ainakin tämän kokemuksen perusteella voin noita busseja suositella. Varsinkin, kun kummoisempaa suunnitelmaa ei oltu edes hahmoteltu ja stoppi tuntemattomassa kaupungissa näin lyhyt, oli oppaan asiantuntevat jutut, valmiiksi tarjottimelle katetut must see -jutut ja tiheiden kierrosten luoma helppous silkkaa plussaa. Ensimmäinen kiertoajelu kuljetti meidät Golden Gate -sillalle, sen ylitse ja huippusuloiseen Sausaliton pikkukylään. Ensimmäinen yliviivaus kokemuslistalle, paljon materiaalia muistikortille ja jälleen yksi hämmästys tai pikemminkin ahaa-elämys. Iskällä on ollut jo vuosia t-paita, johon on tekstattu Sausalito, CA - vaan empä ole tyyppilliseen tapaan koskaan ajatellut sen olevan ihan todellinen, melko kuuluisakin paikka, saati sitten jonain päivänä päätyväni sinne. Kuvaa hyvin sitä, miten täällä paikalliset kannustavat ostamaan kuuluisista paikoista muistoksi vaatteita nimiprinteillä "että voit sitten Suomessa edustaa" ja minä sitten yritän epätoivoisena selitellä, etten millään usko kenenkään edes epäilevän vaatekappaleen alkuperäksi sen mainostamaa paikkaa. Sen verran tehokkaasti on massamuotikulttuuri arkipäiväistänyt niin Disneylandit, Hollisterit (tämäkin siis oikeasti paikka Californiassa) sekä Colleget ja urheilutiimien vaatteet, NY -lippiksistä puhumattakaan. En tuomitse, omistan itsekin, enkä muuten ostanut Nykistä vaan Jumbon Stadiumista...

Nähtävyyskierrokselta palattuamme jakauduttiin pareiksi ja sain "turvamiehekseni" erittäin asemaansa tyytyväisen ja kaupunkikiertelyyn monivoituneen hostveljeni, joka yhtälailla oli seurastaan takuulla innoissaan. Ei muutakun vaihtariasenne täydelle vaihteelle, keskittyminen posiivisiin juttuihin ja kurniva vatsa kohti kaupungin yberihania ravitsemusliikkeitä, joita oppaan mukaan riittäisi kolmeksi vuodeksi jokaiselle päivälle, kolmelle aterialle aina uusi testattava. Valinnanvaraa siis riitti ja spontaanisti päädyin hernekeitolle ja tonnikalasalaatille, jotka paljastuivat aivan napakympeiksi kulinaristielämyksiksi tuoreine herneineen, laadukkaine kaloineen, yrttimausteineen ja taikahöysteineen. Kling, taas positiivisia kokemuksia varastoon tasapainottamaan niitä, jotka jäivät kaihertamaan hampaankoloon. Pari viimeistä tuntia meinaan ravasimme syvien huokausten tahdittamana ympäri kaupungin ydinkeskustaa, Chinatownin reunaa, miljoonia (ah-niin-minua-kiinnostavia) turistikrääsäkauppoja ja (veljessä riemunkiljahduiksia aiheuttanutta) Macy's tavarataloa kuin mitkäkin kevätpörriäisen pistämät peuranvasat. Siitäkin selvittiin ja iltapäivän kääntyessä illaksi nappasin mukaan ison mukin hyvää vihreää teetä ja istutimme peppumme jälleen bussin penkkiin. About kaksituntinen auringonlaskun aikaan ajoitettu kaupunkikierros näytti meille varmasti sitä parasta, kultaisessa valossa kylpevää San Fransiscoa. Tykitin kuvia ja videopätkiä, imin inspiraatiota ja nautin bussin kuljettaessa meitä pitkin katuja. Jälleen kerran jäi pala reissaajan sydäntä kohteeseen ja painavia syitä palata takaisin tutkimaan lisää. Illalliselle palattiin takaisin uskomattoman kauniina hämärtyvään satamaan ja vaikka ei itse vankilaan päästykään tutustumaan, näkyi saari uskomattoman tarkasti ihan rannalle saakka. 

Kuvasin tosiaan koko roadtripin ajan materiaalia videomuokkauskurssin vapaavalintaista kevätprojektia varten. Nyt on video kasassa, mutta lähemmäs kahtakymmentä minuuttia venynyt toteutus kaipaa vielä hiukan hienosäätöä ja ottaa varmasti ladatessakin aikansa. Tarkoitus olisi se täällä jossain vaiheessa julkaista, kunhan saan siitä virallisen arvioinnin kuultua. Valitsin aiheeksi Spring Break reissumme monestakin syystä - kameroiden hyviä video-ominaisuuksia tulee käytettyä ihan liian vähän, kymmenen päivän ja miljardin kokemuksen ansaittu läpikäynti blogissa olisi vaatinut (ainakin tähän yhdestä päivästä kertovaan postaukseen suhteutettuna) todennäköisimmin kymmeniä julkaisuja ja halusin myös ihan rehellisesti haastaa itseäni dokumentaarisemman kuvauksen ja erityisesti videointitaitojen parissa. Siitä teoksesta kuulette ja näette vielä lisää ainakin jossain muodossa. 

6. huhtikuuta 2015

NOTES II

Nyt vihdoin jatkoa ja toinen satsi huomioita arjesta ja kulttuurien eroavaisuuksista. Näitä on taas kertynyt hyvän aikaa puhelimen muistioon, joka tosiaan toimii mulle inspiraatioarkkuna. Näitä kirjoittelen tosiaan ylös sitä mukaa, kun keksin eli kaikki on ihan tositapahtumiin perustuvia, mutta tosiaan omilla pohdinnoillani ja mielipiteilläni väritettyjä. Kuvitukseen pääsin vihdoin käyttämään vuoden aikana nähtyjä panoraamamaisemia Ameriikan maalta. 

- Erikoiset kausialet. Niitä todellakin riittää, markkinoilla tuntuu olevan ties mitkä välikausien ennakkokaudet, joiden tahti on niin kiihkeä, että aina on joku ale menossa mallistojen vaihtuessa. Samaa muutosta joulunjälkeis- ja juhannusaleista kohti kaiken maan mustia perjantaita on ollut havaittavissa jo vuosia Suomessakin, mutta täällä vielä enemmän. Jokaiselle juhlapyhälle, urheilutapahtumalle, juhlapyhän odotusviikolle, urheilutapahtuman odotusviikolle ja kissanristiäisille on kehitetty nimikkoalennusmyyntinsä. Yksi hyvä esimerkki oli President's Day Sale. "Presidentinpäivää" ei todellakaan juhlistettu normikansan keskuudessa mitenkään ja harva edes tiesi vapaapäivän syytä. Paitsi ehkä viimeistään sitten, kun kotiin oli tullut alennuskuvastot eli normi viikkotarjouslehdykät naamioituna "presidentinpäiväalennuksiksi". Jep, miltäs kuulostais Runebergin päivän alennukset ja hesessä kerrosateriat puoleen hintaan aina, kun suomi urheilee kansainvälisesti?




- Liikenneympyrähämmennys ja parkkipaikkojen liikennesäännöt(tömyys). Jokin aika sitten selvisi, miksi paikalliset tuntuvat olevan niin käärmeissään ja hämmentyneitä liikenneympyröistä. Ne on ilmestynyt täällä teille vasta viimeisen viiden vuoden aikana ja siispä monet ei vieläkään ole ymmärtäneet niiden liikenteen sujuvuutta edistävää tarkoitusta. Parkkipaikoilta bongasin heti ruutuja rajaavat keltaiset tuplaviivat, joiden olen oppinut olevan se, mitä ei koskaan ylitetä, mutta täällä se oli ilmeisesti vaan tyylikysymys ostoskeskuksen pihalla. Muutenkin parkkipaikoilla näkee niin värikästä meininkiä ja koska täällä autoissa suositaan hiukan laajempia malleja (jos näin niinkun nätisti sanoo), on sellaisilla luonnollisesti aika kömpelöä seikkailla ruutuihin. Myös jenkkien tunnettu ystävällisyys meinaa välillä olla hiukan ylitsetulvivaa, sillä vaikka kuinka sydämmellisyyttään haluaakin osoittaa ja luovuttaakin etuajo-oikeutensa jollekkin toiselle, se ei vaan kuulu liikennesääntöihin. Mites sitten se takana odottava, pitääkö senkin odottaa, mistä se tietää mitä nämä edellä olleet kuskit ovat "sopineet" ja niin edelleen. Tuntuu, että juurikin tässä väistämisvelvollisuus-etuajo-oikeus-asiassa tehdään enemmän poikkeuksen kuin säännön mukaan.


- Marinoimattomat, halvat lihat, mielettömät heviosastot ja papujen käyttö, jättimäisten hypermarkettien hintataso ja bulkkipakkaukset, niitä mä tuun niin kaipaamaan! Täällä en oo muistaakseni kertaakaan törmännyt valmiiksi marinoituun lihaan! Korkeintaan se soosi on mukana omassa pakkauksessaan tai niinkuin lähes poikkeuksetta - liha on marinoimatonta ja ennakkoluuloista poiketen hyvin vähäisesti käsiteltyä! Suomessa tuntuu olevan välillä ihan mahdotonta löytää marinoimatonta lihaa, erityisesti kanaa ilman epämääräistä "marinaadia" eli kemikaalisokerikoktailia, hinnoista nyt edes puhumattakaan. Lihajalosteet, leikkeleet ja "pyörykät" onkin sitten oma lukunsa kummassakin maassa... Heviosastot on yleensä ihan paratiisinomaisia ja minä, joka luulin itseäni kohtuullisen asiantuntevaksi kaiken maan syötävien kasvien kanssa, olen törmännyt ties mihinkä uuteen ja erikoiseen. Ruokavaliokin on laajentunut esimerkiksi sellerillä, lehtikaalilla (jättipuska $0.89) ja ties kuinka monella omenalajikkeella. Tosin halpa hinta ja luonnonmukainen, puhdas viljely harvemmin kohtaa täälläkään, ei hostperheen kustantamaan ostoskärryyn päädy luomutuotteita, vaikka niitä kohtuullisesti tarjolla onkin. Vaikka pavut ei heviluokkaan kuulukkaan, on ne pakko mainita tässä samalla. Kasvisruoasta tykkäävänä, ekoajatteluun taipuvaisena ja tarkan markan mimminä on ihan mahtavaa miten papuja käytetään ruoanlaitossa! Meksikolainen ruokakulttuuri, monen suosima kämping ja jokaisesta perheestä löytyvä painehaudutuspata ovat varmaan kaikki osallisia siihen, että kaikenlaiset papumuhennokset, kastikkeet ja lisukkeet hummuksesta höyrytettyihin papuihin ovat jokaiselle tuttuja. Oon oppinut tykkäämään niistä täällä ihan uudella tavalla. Koska jenkeissä kaikki tosiaan on isompaa, täytyy ehdottomasti peukuttaa myös perheiden mahdollisuutta käyttää varastomyymälöitä ja lapata kärryyn oikeasti isot pakkaukset esimerkiksi leikkeleissä, maitotuotteissa, pakasteissa ja jopa lihoissa. Hintahyöty ja ennenkaikkea se vaiva ja roskan määrä, kun suomessa joutuu ostamaan pakastemarjat parin sadan gramman pusseina, kanafileet neljä kerrallaan muovipokseineen ja maitotölkkejäkin kuluu monessa taloudessa parin kappaleen päivätahtia.


- Täällä edelleen käytetään kotipuhelimia. Kotipuhelimen numeroa kysytään esimerkiksi kaikissa koulun papereissa ja siihen ihan oikeasti tulee puheluita. Yleensä soittaja kylläkin on joko huoltomies, postilähetti tai joku pölynimurikauppias ja puhelinta käytetäänkin lähinnä vain vastaamiseen. Silti linja löytyy melkeimpä joka kodista ja varsinkin koulun sisällä näitä käytetään tosi paljon kansian ja opettajien välillä kommunikointiin. Jätetään niihin myös perinteiseen tapaan ääniviestejäkin ja voi hyvät hyssykät miten meinasin pökertyä säihkähdykseeni, kun puhelimen piristyä jonkin aikaa, jonkun sanelema viesti kajahti automaattisesti kaijuttimesta.


- Synttäreitään kannattaa ehdottomasti viettää jenkeissä, mikäli ilmaiset jälkkärit, juomat, tarjoukset ja kaikenlainen erikoiskohtelu kiinnostaa. Ravintoloissa on lähes poikkeuksetta syntymäpäiväsankarille tiedossa ilmainen jälkiruoka, joka tarjoillaan tietysti hienolla seremonialla ja kahviloista saa parhaassa tapauksessa ilmaisia kahvijuomia, kun mainitsee merkkipäivästään. Autoja koristellaan ja kouluun saatetaan tulla ilmapallopuskan tai kruunun kanssa. Jokin aika sitten meidän koulun pojat oli kuitenkin päättäneet pitää hauskaa tällä anteliaisuudella ja päättivät oikein loistavana vitsinä feikata olevasa synttärisankareita ja kiersivät lähes kaupungin kaikki drive-init ilmaisia herkkuja keräillen. Koko komeus tietenkin kuvattiin snapchattiin, koska olihan se nyt niin törkeen hauska juttu. Olinkin jo kerennyt ihmettelemään, etteikö tätä luottamuksella tukittua porsaanreikää muka kukaan koskaan testaa...


- Mulla on niin ikävä pussilakanoita. Viis siitä hetken pussituskamppailusta, kunhan vaan saa sen autuaan fiiliksen, kun lakana on aina täkin suojana, nätisti sen kokonaan verhoten ja pysyy paikallaan. Täällä pussilakanoita saa vain hyvin hyvin harvasta paikasta, eikä niitä juurikaan käytössä näy. Ärsyttävä irtolakana on varmasti osasyy sille, että moni nukkuu samalla (parhaassa tapauksessa keinokuituisella) peitolla vuodesta toiseen. Ihan mun painajainen, oon niin tarkka unihygieniasta ja lakanoiden raikkaudesta. Muita eroja kotitöissä on esimerkiksi se, että ainakaan mun hostperhe ei ole vieläkään opetuksestani huolimatta ymmärtänyt, että paras tapa säilyttää sukkaparit on kääntää niiden vastakkain asetetut varret nurin "nyytiksi". Saankin siis sukkani pesusta aina vain pinoiksi viikattuna tai sekalaisena kasana.



- Rekisterikilpiä on tarjolla jokaisella osavaltiolla ties kuinka monta erilaista virallista designia. Texas taitaa ylläpitää ennätystä yli 150 mallillaan. Yhä useampi valitsee autoonsa jonkin muun, kun sen perinteisen kilven (esim. Washingtonissa vuorimaisema valkoisella pohjalla, punainen osavaltionnimi) tai ainakin tuunaa sitä lisäämällä vaikkapa armeijan logon tai valitsemalla rekisterinumeronsa. Mikäli rekisterikilpi itsessään on sitä perusdesignia, siihen on ainakin valittu persoonalliset kehykset. Niihin on kirjailtu yliopistojen nimiä, autoliikkeiden mainostekstejä, sloganeita, palmuja, urheilujoukkueita - mitä nyt ikinä keksiikään. Myöskin CSI Miamista ja muista rikossarjoista tuttuja heijastekilpiä, jotka näkee vain suoraan takaa, on ihan oikeasti liikenteessä. Tuleeko edes heti sellaset vibat, että tossa se murhaaja nyt pakenee, miksi se nyt muka muuten haluais salailla kilpeään!



-  Täällä käytetään edelleen sellasia vanhanaikasia mainostauluja, joihin ripustetaan kirjaimet yksi kerrallaan. Koulujen, ravintoloiden (kuten mäkkärin), kauppakeskusten, paloasemien, kirkkojen ja lukemattomien muiden paikkojen pihoilta löytyy näitä. Niissä sitten mainostetaan tulevia tapahtumia, urheilumatseja, onnellisia juhlapyhiä tai turvallista matkaa, tajouksia ja oikeastaan mitä tahansa. Nää on tavallaan tosi söpöjä ja tuntuu niin retrolta. Siis joku ihan oikeasti täytyy kiivetä sinne ripustamaan ne kirjaimet aina, kun sanomaa halutaan vaihtaa.  Vain muutamalla jättikoululla ja isolla messuhallilla oon nähnyt valotaulun, jossa sitten näkyy mainostekstit moderniin digityyliin.



- Vapaana juoksentelevat koirat aiheuttaa saa edelleen mut joka kerta hämmentyneeksi. Hetken siihen kesti tottua, että aamulenkillä ja koulumatkalla on yleensä seuraa, kun naapurusto päästä elukkansa ovesta pihalle ja ne sitten itsekseen vaeltelee pitkin katuja ja treffailee toisiaan. Useinmiten ilman valvontaa. Vaikka en koirakammosta onneksi kärsi, pohdiskelen välillä, että onneksi olen tavannut vain ystävällisiä yksilöitä... Itse en koiraa uskaltaisiä päästää valvomatta vaeltelemaan ihan jo sen oman ja muiden turvallisuuden takia. Välillä on näkynyt aikamoisia läheltä piti -tilanteita autoteillä ja koirien kohdatessa reviirirajoilla.


- Fleecepeitot, nuo iki-ihanat keinokuituiset hiustensähköistäjät ja rätisevät "lämmittäjät". Niistä täällä tykätään ja jokaisesta perheestä löytyykin kasa eri mallisia, muotoisia, värisiä ja kuvioisia fleecepeittoja. Niitä käytetään täkkien sijaan, niitä raahataan mukana koulussa ja urheilutapahtumissa, niitä löytyy jokaiselta ja näkee joka paikassa. Perinteinen fleecepeitto on täällä "itsetehty" eli siis kangaskaupasta haetaan haluttu pala kahdesta eri designista ja niiden reunat leikataan hapsuille ja solmitaan toisiinsa, jolloin syntyy kaksinkertainen peitto. Sain omani heti ekalla viikolla, kun "Grammy" eli hostisoäiti halusi sellaisen suosikkiväreistäni. Taitaa mun koulun väreihin mätsäävä peitto kuitenkin tilanputteen takia jäädä tänne. Toistan vielä kerran, näitä siis löytyy miljoonia erilaisia joka perheestä (luonnollisesti eri ikäisiä, hajuisia, jne).


- Mitä enemmän sitä tulee opiskelleeksi hankalampaa kieltä ja monimutkaisempia sanastoja, sitä enemmän sekoaa tavallisissa jutuissa. Näin on ainakin mun kohdalla ja erityisesti jenkkihistorian tai englannin tunneilla luettujen kirjallisuusnäytteiden jälkeen ei voi kun nauraa om
alle sekoilulleen. Yksinkertaisimmat sanat ja äänteet on ihan hukassa ilmeisesti sen aivojumpan jälkeen ja tällä siis tuntuu olevan ihan selkeä syy-seuraussuhde: aina US Historyn koekertaussession jälkeen menee ihan hervottomaksi.


- Puhelinnumeroita kirjoittaessa käytetään useinmiten myös kirjaimia. Meni hetki ennenkuin sain varmistuksen epäilyilleni siitä, että kirjaimet siis vastaavat näppäimistön numeroita. Erityisesti tienvarsimainoksissa ja telkkarissa näkee paljon puhelinnumeroita esimerkiksi tyyliin 019-123-SELL(, jossa siis viimeiset neljä merkkiä ovat todellisuudessa 7355). Miksei tätä käytetä suomessa? Älyttömän yksinkertainen muistisääntö ja helpottaisi ainakin mainostajia. Vai etkö muka koskaan ole yrittänyt painaa mieleesi jotain numeroa esimerkiksi radiosta tai ääniviestistä lueteltuna? Ei ehkä enää niin ajankohtainen juttu kännykkäkameroiden ja nettiyhteyden aikakaudella, mutta toimii!



- Pääsin ekaa kertaa amerikkalaiseen (baptisti)kirkkoon ja jumalanpalvelukseen vasta muutamia viikkoja sitten ja niinhän se vaan meni ihan kuin uskonnonkirjat opettaa. Ainakin mulle jäi lukion uskonnon oppimäärästä mieleen se, kuinka uskonto on täällä paljon karismaattisempaa, arkisempaa ja yleisempää ja niinhän se oli ainakin tuossa kirkossa. Puhun nyt siis vain tällä ei-kovin-uskonnollisella alueella tehdyistä havainnoista ja perustan kertomani siihen. Toisella puolella osavaltiota, erikokoisessa kaupungissa tai toisista osavaltioista puhumattakaan en osaa sanoa kuinka erilaista toiminta niissä on. Virsien sijaan laulettiin gospelia, pappi oli kuin kuka tahansa kolmekymppinen toimistotyöntekijä farkuissaan ja ruutukauluspaidassaan ja puhui paljon omista kokemuksistaan ja käytti arkielämän esimerkkejä. Täytyy sanoa, että nyt suomesta tutut kaavut, raskas urkumusiikki ja vakava, harras tunnelma kaavoineen tuntuu nyt jopa hiukan pelottavalle. Täällä uskonto on nimittäin laskettu niin ihmisten tasolle, että kynnys osallistua kirkon toimintaan on varmasti matalampi ja tekee hengellisestä elämästä suositumpaa. Tämän aamun pääsiäisjumalanalveluksessa pappi oli suorastaan riemukas tunnelma, pappi heitteli yläfemmoja porukan kanssa, vitsaili tuttuun tapaan urheilujoukkueiden menestyksellä ja musiikiksi oli valittu esimerkiksi tämä (klik!) sähköbassoilla säestettynä, koska hei pääsiäinenhän on ilon juhla?


- Kurpitsansiementen jauhaminen ja syljeskely on juttu, mitä mä en ainakaan vielä ole ymmärtänyt. Täällä on monen herkkua tai ainakin ajanvietettä pureskella kurpitsansiemeniä, ilmeisesti kuoria se suussa ja sitten sylkäistä pois ulkokuori. Esimerkiksi yksi päivä yleisurheiluvalmentaja ilmestyi treeneihin siemenien ja tyhjän muovipullon (johon roskat yleensä sylkäistään) kanssa, eli kyseessä on jossain määrin yleisesti hyväksytty ajanviete. Kaupat tarjoaa perinteiseen tapaan ties minkä makuisia siemeniä pippurista yrtti-juusto-paprika-sekoituksiin, mutta itse en oo ainakaan vielä tätä villitystä innostunut kokeilemaan. Vaihtarit, onko tää yleistä muuallakin?


- Autotalli on aina, ihan aina talon yhteydessä eli siis ikäänkuin osa taloa ja sinne on käynti suoraan sisältä. "Kiinteän" autotallin lisäksi pihalta saattaa löytyä myös erillisiä autotalleja tai muita rakennuksia, mutta niitä kutsutaan autotallin sijaan nimellä "shop" eli kyseessä on enemmänki paja tai varastorakennus, vaikka siellä autoja säilytettäisiinkin.

- Täällä käytetään edelleen yleisesti maksuvälineenä shekkejä! Tää oli mulle ihan hämmästys, kun tulin tänne ja pienen ikäni oon nähnyt vaan kassakoneisiin teipattuja kylttejä infoamassa, ettei shekki nyt hei enää nykyään käy. Shekkejä käytetään erityisesti silloin, kun lapsien täytyy kuljettaa kouluun rahaa esimerkiksi lounastiliä tai tiimivaatteiden maksua varten. Myös torilla käydessä shoppailtiin shekeillä niitä muutaman dollarin kertaostoksia per myyjä ja mikäli ei ole aikaa siirtää rahaa nettipankin kautta, saattaa mom kirjoittaa shekin sisaruksilleni äkilliseen rahantarpeeseen, jonka voi sitten käydä itse lunastamassa. Hämmentää kyllä mua, kun en ole shekkiä muutamaa lahjaa lukuunottamatta nähnyt. Tavallaan ihan kätevää juurikin lounastilin täyttöön ja lasten kuljetettavaksi, jolloin raha menee varmasti perille, mutta kyllä tuntuu vanhanaikaiselle.



- Täällä on varmaan enemmän gospel- ja katrimusiikkikanavia kuin mitään muita. Ainakin niitä kantrikanavia, joita muuten kuunnellaan niin maan joka paikassa. Mulla on säilynyt aika tähän asti aika neutraali asenne kantrimusiikki kohtaan, mutta nyt täytyy sanoa, että yliannostus jokapaikassa raikaavista rallatuksista on alkanut muuttaa sitä negatiiviseen suuntaan. Jotkut vaihtarit on myöntäneet rakastuneensa katrimusaan ihan täpöllä, mutta mulle alkais kyllä jo riittää... Pääosin ne biisit on ihan kivaa kuunneltavaa, mutta ei tässä nyt kyllä mikään rakkaus ole roihahtanut. Siinä vaiheessa, kun radioista alkoi pauhata yksi tämän hetken hiteistä, jonka sanotukset renkuttavat "we are happy to be here and that you can see, we're just all drunk americans", meni mulla viimestään maku näihin. Jos suomessa tulee joka tuutista samaa hittimusaa niin mä ainakin kuulen niissä biiseissä yleensä eroja. Näissä on vielä yksinkertaisempi kaava: kaikissa kitara yhdistettynä heleän nuoren naisen tai cowboyhattupäisen, viisikymppisen miehen ääneen, eikä mitään muuta. Sanoituksen teemat nyt on pääosin ihan yhtä tyhjiä ja itseään toistavia kummassakin musiikkityylissä. Mä niin lupaan (ja te niin muistutatte mua), että en enää ikinä valita rakkaan liikunnanopettajani suomalaisia perinneiskelmiä ja muita hiukan vanhentuneita hittejä, kuten Hard Rock Hallelujahia yhdistävästä CD:stä, joka tahdittaa kivasti niin kestävyyssukkulajuoksun kuin kuntonyrkkeilynkin.

5. huhtikuuta 2015

VII

 1) Tällästä keliä pukkas heti helmikuun ekalla viikolla. Jos aikasemmin sanoin olleeni sekaisin vuodenajoista lumettomuuden vuoksi niin eipä se ollut mitään tähän verrattuna. +15 astetta, kuivat ja mikä mahtavinta, hiekattomat, tiet ja auringonpaistetta kirkkaalta taivaalta. Viimeistään tässä noiden säiden alettua tajusin, että vuodenajat ja sää vaikuttaa muhun kyllä ikävän paljon. Nyt kun on melkeen vuoden verran nautiskellut hiukan aikaisempaa enenmmän päivänvaloa ja skipannut pakkaset muutamia päiviä lukuunottamatta, on mulle ihan päivän selvää, että suomen ilmasto vie ison lohkareen mun potentiaalisesta energiasta etenkin talvikuukausina (yli puolet vuodesta). 2) Aurinkorasvashoppailua Targetissa ja välipalaa purkin kannen avulla nautittuna. Tällä voi melkeen sanoa korvaavansa rahkan. Siis huomhuom rahkankorvike, ei rahka. 3) Täällä vietetään ihan selkeästi Valentine's Dayta, ei ystävänpäivää. Miehet lahjoo naisia ja jokapaikka on tyypilliseen tapaan täynnä sydänkrääsää. Meillä perheen kaikki naiset sai tollaset “karkkipuskat” ja kortit dadilta. 4) Ei oo mikään vitsi, että mulla on ollut jo pitkään lista siitä, mitä elintarvikkeita ja ruokia täytyy saada heti ensihätään, kun rantaudun suomeen. Kyseisen kuvan tallennuksesta on vierähtänyt jo sellainen tovi, että monia juttuja lisää on tullut mieleen! Ainakin kaalilaatikko, hapankaali ja muut kaalit, basilika ja persilja sekä muurinpohjaletut ja jätski puuttuu! Monia näistä jutuista oon tehny tai pystyisin tehdä täällä, mutta ei se oo sama juttu yksin täällä pupeltaa ruisleipää ja jotenkin tuntuu turhamaiselle ostaa kolmekiloinen kaalikerä yhden hengen kaalipataa varten.

 1) Joku on ehkä saattanut törmätä joskus facebookissa People of Walmart -sivustoon. Oon pari kertaa päässy todistamaan esimerkiksi tämän lemmikinulkoiluttajasankarin myötä, ettei ne kuvat oo mikään vitsi. Niin ja mentiinhän me itsekin täydessä tanssiaiställingissa ostamaan paketti purkkaa ja tytöt innostu testaamaan kolmipyöräsiä pitkin käytäviä myyjän tiedustellessa ystävällisesti mahdetaanko me tarvita apua. 2) Ei oo kyllä maisemien puolesta lainkaan kurja paikka asua. Tai no, onhan meidänkin kylällä se ei-niin-hehkeä kääntöpuolensa kulahtaneide huoltamoideen, mutta ainakin kaikki ympäriltä löytyvät vesistöt on varsin esteettisiä. 3) Söin pitkästä pitkästä pitkästä aikaa törkeen hyvää salaattia ravintolassa, vieläpä pizza&steakhousessa! Tykkäsin myöskin ton ravintolan sisustuksesta, avotuliuuneista ja erityisesti sen mun annoksen fetamuruista, joiden avulla matkustin hetkeksi juustotaivaaseen eli tutummin Eurooppaan. 4) Talviurheilulajien kausi oli ohi helmikuun alussa ja tällä kertaa koriksen lisäksi meillä pärjäsi hienosti painijoukkue. Koko koulu kerääntyi tollaseks kunniakujaks, kun painijat lähti kisareissulle osavaltion koulumestaruuksiin. Tää on just sitä puolta jenkkikoulussa, mistä tykkään ihan hirmusesti!

 1) PSC-SFO. “Kotikylän” valot pisti miettimään, että hetsinen sentään, siihen ei oo enää pitkä aika, kun tältä kentältä seuraavan kerran lähden. 2) San Fransisco toivotti tervetulleeksi nousevan auringon ja upean rantaviivan myötä. Viimeistään tässä vaiheessa heräs reissufiilis! 3) Siis kattokaa nyt tota maisemaa Hawajille laskeutuessa. Oli oikeesti hankalaa uskoo sitä todeksi, sen verran tiukasti on matkailumainokset ja etenkin niiden kuvat juntattu tähän päähän. 4) SFO-PSC. Takaisin arkeen ja totuttelua hiukka erilaiseen keliin. Washingtoniin oli mun reissun aikana hiipinyt pakkanen takaisin, joten tää oli ihan hyvä välistoppi.

 1) Honolulun pääkadulla kulkiessa toiselle puolella oli lähes katkeamaton näkymä rantaan ja toisella puolella merkkiliikkeiden valot. 2) Taisin mainita tästä mun aamupalakombosta viimepostauksessa? Koska kyseessä oli hotelliaamupala, tässähän on siis vasta kierros yksi kuvassa. 3) Pahin punotus oli alkanut tässävaiheessa hälvetä ja pääsi vihdoin nautiskelemaan auringosta! Tämä on mulle se todellinen mukavuusasu. 4) Saitsarikierroksella! Oahulla yhdisty ihanasti lämpö, vehreys, kaupunki, luonto ja sopiva tuulenvire, joka piti ilman raikkaana.

 1) Diamond Head Trail eli tulivuoren kraaterin reunalla ihailemassa maisemia. Oli kyllä mageet maisemat yli koko saaren, mutta myöskin reittinä kiva kivikkopolku, joka välillä sukelsi kallion sisään ja kapeisiin kierreportaisiin. 2) Vikana iltana palaamassa Luau-juhlasta takaisin hotellille. Kiilasin bussissa aina noille etummaisille paikoille, että sai aina parhaat maisemat (ja kuvausmahdollisuudet). Tähän tiivistyy munmielestä aika hyvin kotiinpaluhaikeus ja se kuinka “Traveling is like wlirting with the world. I'd like to stay but I have to go.” 3) Tämmönen saalis paljastu ystävänpäiväpaketista. Voi että miten voi tehdä vaihtarin onnelliseksi. Ruisleipää on kyllä lähetetty aiemminkin, mutta tästä paketista kuoriutui perinteisen lisäksi myös jälkiuuniversiota. Ja ihan törkeen hyvä raakapatukka, vaikka aiemmat kokemukset niistä onkin olleet vähän nääh-luokkaa. 4) Hawajin reissun aikana tänne oli hiipinyt tosiaan kylmät kelit takaisin, mutta äkkiäkös se siitä lämpeni ja seuraavalla viikolla raahasinkin kotiin pitkää toppatakkia, pipoa, lapasia, kaulaliinaa vaihtovaatteiden ja eväsboksien lisäksi ja vielä päälle jäi ihan kohtuullinen asu. Eihän sitä vaan suomalaisena voinut uskoa kesän alkavan maaliskuussa ja elohopean popsahtavan sinne +25 mistä säätiedotus yritti aamulla varoittavasti kertoa.

 1) Good Morning Columbia High School! Ei voi päivä alkaa hirveen huonosti, kun vastassa on tällänen aurinkotulva sisälle saakka. 2) Jenkit on ihan realistisesti yleistäen tosi tietämättömiä ympäröivistä kulttuureista ja maailmasta, joka näkyy myös hamppareille, pihveille ja extrajuustoiselle pizzalle uskollisena ruokakulttuurina, eikä siitä turhan rohkeasti poiketa. On kuitenki yksi poikkeus, missä edellä mainittu ei pidä paikkaansa. Nimittäin jälkkäri- ja leivonnaisosasto, oikeastaan kaikki makea ja rasvainen. Niitä on kelpuutettu ruokakulttuuriin varmaan maailman joka kolkasta. Pienemmästäkin supermarketista löytyy kaikki mahdollinen puurovanukkaista kanelipulliin ja viinereistä kääretorttuihin. Donitseista pikkuleipiin ja vohveleista kuppikakkuihin. Kermakakuista lettuihin ja jäätelövaihtoehdoista rinkeleihin. Okei saitte varmaan jonkun käsityksen... Vieläpä monet mainostaen ohjeelle perinteistä maata. 3) Jos jollekulle ei tunnu jouluvalot ja varsinkin jenkkiläinen ökytulva riittävän kausittaisena, niin voi aina ostaa ja asentaa kevätvalot! Tai kesävalot! Ja sitten voikin jo aloittaa joulukoristekauden. 4) Alotettiin yleisurheilukausi kirjaimellisesti “kevyesti” burritoaamupalalla ja talkoilla.

 1) Pääsin Anniinan avecina toisen koulun tanssiaisiin, jossa teemana oli tosiaan kasikytluku. Odotin innolla, että pääsen näkemään panostusta ja meininkiä isommassa mittakaavassa, mutta meidän lisäks paikalle ilmesty ehkä hipoen muutamankymmentä koulun 1000 oppilaasta ja näillä asuilla oltiin ihan selkeesti eniten vaivaa nähneiden kärjessä. No ei se mitään, nautiskeltiin tyhjästä tanssilattiasta, anonyymiydestä ja lopulta päädyttiin höpöttelemään viimeaikoijen kuulumisia ja oivalluksia. 2) Kyllähän näiden tuhoaminen on aikalailla urheiluun verrattavissa. Viikko burritoaamiaisesta ja koutsi ilmestyi aamutreeneihin tälläsen pikkusen donitsilootan kanssa. Mun hanska tossa kuvassa koittaa epäonnistuen havainnollistaa niiden kokoa. Ne oli liiottelematta isompia kuin mun naama. 3) Hostdad täytti pariviikkoa sitten pyöreitä ja juhlistettiin sitä Texas Roadhousessa. Kyseessä on siis tyylilleen uskollinen ravintolaketju, jonka lattia on täynnä maapähkinämuruja ja kuoria, sillä tapoihin kuuluu heittää alkupalaroskat ronskisti lattialle. Vähän tylsähkö ketjuravintola, mutta halvat hinnat, hyvää chiliä (eli mausteista jauhelihakastiketta) ja meheviä bataatteja niillä ainakin oli! 4) Koulun retkellä paikallisella yliopistolla eli Washington State Universityn Tri-Citiesin kampuksella. Käytiin tuolla kuuntelemassa eri korkeakoulujen mainosluentoja. Ainoastaan lattioita verhoava kokolattiamatto ja jokimaisema erotti rakennuksen Otanniemen Aallosta, joka on ainoa kokemukseni suomalaisesta yliopistosta.

 1) Kyllä mä paljon nielen erilaisuutta ja ärsytyksesta huolimatta olen jo turtunut erillisiin kuuma- ja kylmähanoihin, mutta kyllä tää on jo liian outoa. Taisi kyllä olla asennuksessa vika, mutta niin se vaan kulkaa tarjosi lämmintä vettä oikeaan yläkulmaan kääntäessä. 2) Matkalla ekaan Track Meetiin eli yleisurheilukisoihin. Lajeina mulla oli pituus- ja korkeushyppyä ja kiekonheittoa ja toivottavasti myöhemmin myös 300m aidat. Päätin siis, että lähdetään nyt kokeilemaan, kerrankos sitä vaihtarina ollaan, yolo ja niin edelleen ja liityin kevääksi yleisurheilujoukkueeseen. Ekat kaksi viikkoa homma oli suoraan sanottuna ihan sanonko mistä, mutta nyt ollaan jo päästy menetteleviin tunnelmiin. 3) Koska kyseessä on kevätlaji ja täällä kevät vasta suomen kesää, kuuluu meidän uniformuun vaan shortsit ja hihaton paita. Siis mitä, maaliskuussako semmoset päällä?! En meinannut millään uskoa tarkenevani, mutta iltapäivällä suora auringonpaiste sai jopa tämän extremevilukissan luopumaan kisa-asun alla olleesta urheilukerrastosta. 4) Viikko sitten oli meidänkin koululla lukuvuoden toiset tanssit, vastaavat kuin missä olin Anniinan mukana. Kyseessä oli siis Sadies eli Sadie Hawkinsin tanssit eli casual -pukukoodin tanssit, joissa meillä oli länkkäriteema. Ideana on siis, että poikkeuksellisesti tytöt valitsee parin (yleensä poika kysyy). Itse olin vielä tanssiaisviikolla ihan kahden vaiheella kysynkö ketään ja jos niin miten, mutta lopulta keksin ainakin omasta mielestä hauskan idean, josta valitettavasti en tajunnut ottaa kuvaa. Koska kyseessä oli pesiksen pelaaja, askartelin viisikulmaisen syöttölautasen muotoisen kyltin ja sulloin muovipussin täyteen karkkeja, muotoilin sen palloksi ja käärin valkoiseen silkkipaperiin. Päälle vielä punaisella tussilla pesäpallon kuviot. Seuraavana päivänä marssin kansliaan pyytämään apua. Huippuhauska reksi oli heti juonessa mukana ja sovittiin, että vikan tunnin aikana luikahdan kansliaan ja reksi sitten kuuluttaa kaverini Westin sinne oikein vakavalla äänellä. Meni ihan täydestä ja vähän ajan päästä kansliaan ilmestyi erittäin hämmentynyt oppilas, joka todennäköisesti kelasi mielessään kaikki liiskaamansa ötökät ja punaisilla valoilla ylitetyt suojatiet pohtiessaan puhuttelun syytä. Tässä vaiheessa sitten harppasin kylttini kanssa esiin ja sain kuin sainkin myöntävän vastauksen.

























1) Super Bowlista on jo ihan luvattoman kauan, mutta tosiaan sitä katseltiin perheen kanssa kotona ja lisäksi mukana oli serkku sekä isoveli vaimoineen. Olin etukäteen ilmoittanut, että kerran Seattle Seahawks (hallinneet mestarit) onnistuivat toistamiseen selvittämään tiensä finaaliin, on ehkä vaihtarivelvollisuus syytä katsoa kyseinen peli. Aiempia pelejä en niiden monimutkaisten sääntöjen ja pitkäveteisyyden vuoksi jaksanut katsoa ja niinhän siinä kävi tämänkin kanssa. Päädyin katselemaan toisella silmällä ja muokkaamaan kuvia toisella, lukuunottamatta muutamaa hauskaa mainosta ja Katy Perryn väliaikashowta, joille ehkä annoin hiukan enemmän huomiota. Jälkeenpäin kuitenkin kuulin, etten ollut ainoa kenelle näin kävi peliä seuratessa. Kaikenlisäksi sen voitti mahdollisesta vilpistä kohuttu New England Patriots, eli mitään huippuhienoa en missannut. 2) Oih! Sauna! Siis todellakin odotan ja jos mä joskus päädyn ulkomaille asumaan, niin sauna on kyllä jostain läheltä löydyttävä. Kuumat suihkut ja kylvyt ei vaan millään pysty samaan mitä sauna. Siis ei edes lähimainkaan. 3) Tää on ihan loistava keksintö! Nimittäin Sloppy Joes eli hamppari, jossa on pihvin sijaan jauhelihakastiketta! Tiedetään, kuulosti se ensin munkin korvaan oudolta, mutta vannon – niin mehevää ja kivaa vaihtelua. Varsinkin tälläseks avoversioks tuunattuna, ruisleivällä, avokadolla, sinapilla ja kasviksilla ihan tajuton. 4) Leskenlehdet? Niin nähty. Itseasiassa voikukatkin jo muuttuneet haituvapalleroiksi ja mitä nyt nurtsi on vihertänyt koko talven (oli tänään pakko leikata kun kasvoi jo yli nilkan korkeudessa). Noitten sijaan täällä aika hyvänä kevään merkkinä voi pitää sitä, kun perinteiset pääsiäiskukat, tulppaanit ja narsissit, rehottaa kukkapenkissä, myös meidän pihalla.