Tässä sitä niitä nyt olisi, tunnelmia kaupungista, joka kiilasi ihan ensisilmäyksellä, ensiaskeleella ja ensivaikutelmalla yhdeksi mun suosikkikaupungeista. Kyseisen lempparilistan kärjestä löytyy muun muassa Helsinki ja Tukholma, mutta esimerkiksi New York ei ainakaan vielä syksyisen pikakokemuksen perusteella kovin korkeaa sijoitusta saanut, vaikka upea ja ehdottomasti (uudemman) kokemisen arvoinen. Olen tässä viimeisten viikkojen aikana yrittänyt kysellä itsekin itseltäni, että mikä siinä niin jäi kutkuttamaan. On muuten hankalaa yrittää vastata jotain muuta kuin "no siis kaikki", sillä hei kyllä te tiiätte sen tunteen, kun natsaa niin natsaa.
Portland on mun skaalalla ihan täydellisen kokoinen. Iso kaupunki, mutta kuitenkin kompakti. Magee, kiehtova, vapaamielinen – siisti sanan molemmissa merkityksissä. Arkkitehtuuriltaan tasapainoinen ja nätisti yhteensulautuva sekotus vanhaa ja uutta, koristeellisia paloportaita ja pylväitä, peilien lailla hohtavia pilvenpiirtäjiä ja isoja lasiseinäisiä putiikkeja. Sekaan reilusti industriaalista tyyliä, tehdasrakennuksia, rosoa ja harkittua huolettomuutta. Minimalismia yhdistettynä krumeluuriin. Kaupunki on tunnettu lukemattomista silloistaan, jotka nekin edustavat vieri vieressä jokainen omaa tyyliään. Niin ihmisiä, katukuvaa, kuin ilmapiirikiäkin kuvaa loistavasti "classy & casual".
Kuviinkin tallentunut vanerikyltti on itseasiassa ihan keskustan tuntumaan, itämaisen norsupatsaan, China Townin, hulppeiden pankkikonttorien, puistoalueen, rosoisten tiilitalojen ja pienyritysten väliin rakennettu kodittomien kylän seinä. Bajamajoja ympäröi värikkäiden ja kantaaottavien katutaideteosten aita ja samaiselta kadulta pystyi bongaamaan jälleen kerran molemmat ääripäät sulassa sovussa. Kuvaa sommitellessani kameran ja kohteen väliin käveli tyylikäs nuoripari, käsi kädessä askeltaen ja mies huikkasi pilke silmäkulmassa, että ei meitä tarvii salaa kuvata, voidaan ihan pysähtyäkin, heh. Tästä tilanteesta oli siis kokoajan näkymä sinne norsupatsaalle, jossa soitettiin ilmeisesti intialaista musiikkia perinneasuihin pukeutuneena. Seuraavan korttelin kohdalla vastaan tuli vanhempi herrasmies villakangastakissaan, höyryävä kahvimuki kädessään ja toivotti seurueellemme leveästi lymyillen oikein hyvää huomenta. Olin niin hämmentynyt eleestä, etten ole varma nostiko mies vapaalla kädellään vielä päähinettäänkin kaiken lisäksi. Toisella puolella ohitse kulki vaunuja työntäviä perheitä, laadukkaisiin ulkoiluvaatteisiin puettuna, sekä kaikenikäsitä varsin tavallisen näköistä porukkaa. Katumainokset julistavat vihersmoothieiden ilosanomaa, talojen kivijalat ovat täynnä pieniä panimo-ravintoloita, kahviloita, sisustusputiikkeja ja muita ihanasti siitä kaikesta Starbucks-massasta erottuvaa. Löytyy downtownista tietysti myös kattavat shoppailumahdollisuuden, mutta nekin on ujutettu sekaan hyvällä maulla – pääosin lasiseinäiseen, modernia tyyliä edustavaan kauppakeskukseen. Tunnettu food court on aivan täynnä katuruokaa myyviä rekkoja ja vieri vieressä valmistuu ruokaa takulla ihan joka maailmankolkasta, sekoittuu virvoitusjuomia, ja koristellaan ties mitä leivonnaisia.
Luonto on kaikkialla, ympärillä ja kaupungin sisällä. Portlandin halkaisee iso joki, horisontissa siintää vuoret, asfalttia halkoo puistot ja teitä reunustaa valtavat puut. Luontoa ihan selkeästi arvostetaan niin vapaa-ajan aktiviteettien kuin kaupunkin ekotietoisuuden perusteella. Pyörät ja pyöräilijät ovat ihan selkeästi edustettuna, joukkoliikenneverkko on suurilta osin ilmainen ja faktatietojen mukaan yksi jenkkien parhaimmista. Ruskeita kierrätyspaperiservettejä, lajitteluun kannustavia roskiksia, veden säästöön pyrkiviä vessanpönttöjä... Oregonin osavaltio ylipäätänsäkin on yksi niistä muutamasta harvasta, jossa on mahdollisuus palauttaa pulloja.
Niin ja ilmasto, sekin on mulle just passeli! Kuviin sattui oikein sitä parasta Portlandia aurinkokylvyssä, mutta pääosin kaupungissa vallitsee paksu mutta lämmin Tyynenmeren vaikutuksesta esiintyvä sumu. On talvi, muttei kylmä sellainen. Sataakin aika usein, mutta yleensä vain pientä tihkua. Kesä on kuulemma kaiken odotuksen arvoinen eli pitkä, lämmin ja ilmastollisesti ihan optimaalinen ruusujen kasvatukseen eli siitä siis lempinimi City of Roses. Ainakin sanomalehtien sääkarttaa katsellessa voin aika hyvin tämän pointin yleistää, sillä Portlandin lämpötilat huitelevat aina vähintään viisi astetta korkeammalla, vaikka periaatteessa samalla leveyspiirillä majailenkin tällä hetkellä.
Yleisesti fiilis kaupungissa oli freesi, avoin ja rento. Nuorekas, mutta klassinen. Tämä vaikutelma jäi ihan oman kokemuksen perusteella ja hiukan faktoja tutkittuani sain vahvistuksen ajatuksilleni. Lukemattomia leffateattereita, pikkubändejä ja jättimäinen kirjatavaratalo, ennätyksellinen prosentti julkihomoja ja vahvasti demokraattinen poliitiikka, roima kokoelma palkintoja ja tunnustuksia ekologisista pyrkimyksistä ja toimivasta joukkoliikenteestä... Lisäksi ostamani "miksi rakastaa Portlandia" -opas kertoo rehellisesti myös kaupungin outouksista ja esimerkiksi surkeista burritoista, mutta nekin on käännetty ylpeydenaiheiksi, jotka tekevät siitä spesiaalin. Kyseessä on siis oikeasti yksi liberaaleimmista, ekologisesti tietoisimmista ja kultturin täyteisimmistä kaupungeista Yhdysvalloissa.
Portland, tämä ei jää tähän.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti