1) Meidän Thanksgiving alkoi perinteisellä Turkey Trot -reippailulla Columbiajoen rantalla. Tää oli siis Red Crossin järjestämä vuotuinen hyväntekeväisyystapahtuma, jossa sai valita 1k tai 5k (kilometrin) matkan ja sen sitten suorittaa vapaavalintaisella vauhdilla. Porukkaa riitti ja lämpötilakin huiteli kyseisenä päivänä jossain 15 asteen tuntumassa eli keli oli mitä täydellisin. 2) Itse hölkkäsin tuon matkan, joten maalissa olikin sitten hyvin aikaa räpsiä selfieita siskoa ja momia odotellessa. "Ravaajat" olivat kyllä mitä värikkäin porukka. Siellä mentiin sulassa sovussa cross country -kiitureiden, maratonarien, vauvanvaunujen, roolipukuisten kaveriporukoiden, lapsiperheiden, koirien ja kaikkien noiden välisiin kategorioihin mahtuvien seassa. Tuskin neljää vuotta täyttäneitä pieniä lapsukaisia siellä hölkkäsi vanhempiensa kanssa ja ehkä sydäntäsärkevin tapaus oli tuota ikäluokkaa oleva ihmisenalku, joka hoki jatkuvasti "älä jätä, pysythän sä siinä, älä jätä mua äiti." 3) Alotettiin Black Friday shoppailu heti torstai-iltana, kun ensimmäiset kaupat aukesivat neljältä. 4) Taktiikkaa hiomassa. Olin aivan ällikällä lyöty kauppojen väljyydestä ja tyhjyyttä kaikuvista sovituskopeista. Olin käynyt jo viikkoa aikasemmin sovittamassa oikeat koot, valmistautunut jättämään kauppakeskuksen hittiliikkeet täysin välistä ja terottanut kynnet. Taas yksi hyväpuoli, etten päätynyt sinne suurimpaan cityyn, sillä kokemus oli varsin kiva. Kauppojen alennukset vaihteli -30%-60%, mutta kierrettyäni kaikki teinikansat suosikkirysät ja oikeastaan kaikki mahdolliset muutkin kaupat, oli mukaan tarttunut vain muutamat joululahjat, aitoa villaa sisältävä neule naurettavaan 14$ hintaan ja pari kauan metsästettyä Niken paitaa kohtuullisten alennusten myötä. Jollain lailla on vissiin maku ja kulutustottumukset muuttunut ja mieluusti panostan vähän pitkäaikaisempiin (ja täten mahdollisesti myös hintavampiin sijoituksiin) sen entisen ostamisen ja omistamisen ilon sijaan.
Perinteisen Thanksgiving -dinnerin kimppuun päästiin vasta perjantaina, sillä hostdadin yötyö saneli aikataulut. Tarjolla oli perinteisesti kalkkunaa (joka tietysti leikattiin sähkösahalla ja sekös aiheutti jälleen naurunpurskahduksen amerikkalaisten helppokäyttökulttuurin laajudelle), perunamuussia, kastiketta, maissia, isoäidin bravuuri eli täytetyt kananmunat (keltuaisiin lisätty majoneesia), karamellikastikkeessa uiskentelevia bataatteja vaahtokarkkikuorrutuksella ja ihan perinteistä salaattiakin löytyi. Jälkkäriksi oli tietysti kurpitsa- ja omenapiirakkaa kermavaahdolla. Hostperheellä ei oo tapana arkisin kummemmin ruokaa valmista alusta saakka, eli nautin kyllä hurjasti, kun sain perunamuussia ja kalkkunaa (ja isoäiti päästettiin jälleen keittiöön). Mastui kyllä huumaavaan tavalliselle, vaikka monet tarjottavatkin olivat valmisratkaisuja. Karamellibataatit oli jotain ihan taivaallista, mutta ne mä kyllä sijoitin jälkkärikategoriaan.
Meillä Thanksgivingin viettoon ei tosiaan kuulunut erikoisempaa ohjelmaa, vaikka olisin mielellään viettänyt enemmänkin aikaa "suvun" kesken ja esimerkiksi aloittanut dinnerin perinteisellä puheenvuorokierroksella kiitollisuudenaiheista, joka monien perinnetapoihin ilmeisesti kuuluu. Nautin kuitenkin myös ihan löhöilystä, joten ei tämä mikään pettymys tosiaan ollut!
Haluan kuitenkin vielä ihan julkisestikin tunnustaa, että mulla on kyllä kiitospäivä ihan joka päivä. Varsinkin "vaihtarius" on sen tehnyt selväksi. Ihan joka ikinen päivä oon hurjan kiitollinen tästä mahdollisuudesta ja kaikista ihmisistä, jotka ovat olleet ja ovat yhä mukana tätä toteuttamassa. Mulla on hyvä olla täällä, mutta odotan myös hyvillä mielin kotiinpaluuta. Mun on hyvä olla täällä, mutta mulla on hyvä ja odottava mieli kotiinpaluusta. Mulla on ympärillä aivan korvaamattoman ihania ihmisiä ja mahdollisuus toteuttaa itseäni. Voin sanoa olevani onnellinen myös huonompina päivinä ja aikoina, siitä suurin kiitos kuuluu juurikin kaikille ihmisille, niin läheisille kuin ihan tuntemattomillekin ihmisille, kaikille jotka mun elämää jollain tavalla koskettavat hyvässä tai pahassa. Ihan oikeasti myös ihan satunnaiset kohtaamiset ja huonotkin kokemukset muokkaavat jatkuvasti maailmankuvaani ja uskon, että kaikella on tarkoituksensa. Tähän ympäröiviin ihmisiin liittyy myös toinen, mistä oon hurjan kiitollinen. Nimittäin vapaus ja sitä on täällä oppinut arvostamaan. Vapaus on aika laaja käsite, mutta mulle se tarkoittaa esimerkiksi sitä, että olen hyväksytty myös virheitä tehdessäni sekä saan ilmaista itseäni ja näyttää tunteeni. Vapaus tarkoittaa myös, että ihmiset ympärilläni luottavat ja luotan myös itse heihin ilman pelkoa menettämisestä, vaikka joskus matka ja aika meitä erottavat.
Tosiaan lauantaiaamuna otettiin suunnaksi pohjoinen, tai tarkemmin siis luode, ja Leavenworth -niminen saksalaiskylä. Kolme tuntia suuntaansa taittui nopeasti Columbiajoen laaksomaisemia hämmästellessä ja kuvatessa. Lähes koko matka ajettiin siis entisen jäätikköjoen kaivertamaa laaksoa pitkin. Nykyisin joki on siis enää pieni puro entiseen verrattuna. Tuo asetelma ja rappautumeet seinämät on kuin suoraan Geos1 -kurssikirjan kuvituksesta (eli terkkuja Kaija, jotain vissiin tallentui ihan pysyvästikin muistin perukoihin). Tuli kyllä ihan epätodellinen olo, että niitähän siis on oikeasti olemassa ja vieläpä täällä ihan "kotikonnuilla". Välillä oli korvat lukossa, kun lasketeltiin joenpohjaa ylös ja alas maiseman vaihdellessa viinitarhoista lumipeitteisiin vuoriin. Yövyttiin siis perheen naisporukan ja tädin sekä isoäidin kanssa varsin hulppeassa lomaosakkeessa.
Heti perille päästyämme suunnattiin tutkimaan kylää ja sen kaikkia miljoonia pikkuputiikkeja. Kaikki rakennukset mäkkäriä, huoltoasemaa ja subwayta myöden oli sovitettu tuohon samaan tyyliin autokaistan luukkuja ja valokylttiä korvannutta koristetaulua myöden. Tutkittiin kauppakadun pikkuputiikkeja ja kierrettiin pähkinänsärkijä -museo, jossa niitä oli näytillä yli 4000 jostain ihan aikojen alusta saakka. Oli oikeasti ihan viihdyttävä kierros sivistävän lisäksi. Kylän ehdoton vetonaula museon lisäksi oli kolmikerroksinen joulukoristekauppa. Jestas sitä jouluhärpellyksen määrää! Oli valaistuja minikaupunkeja, valoja, ornamentteja, kaikkia mahdollisia teemoja, värejä ja materiaaleja. Omat suosikit oli ehdottomasti nuo kuvissa näkyvät ruokakoristeet. Mun ote skandinaavisen simppeliin luonnonmateriaalityyliin on selkeesti alkanut lipsua - myönnän nimittäin miettineeni, kuinka hauskaa olisikin ripustaa joulukuuseen glitteriparsakaaleja ja makirullia. Ota kuitenkin rauhassa äiti, pari kertaa putiikin kierrettyäni päädyin ulos ihan tyhjin käsin eli ainakaan vielä ensijouluna ei cantaloupemelonit, kimaltelevat tomaattiviipaleet ja täytetyt tacot riipu meidän kuusessa. En siis päätynyt kotiuttamaan myöskään tuota valaistua minikokoista valaistua fitnesscenteriä tai paprikanmuotoisia jouluvaloja, valtavasta kuusenlatvassa istuskelevasta lumikuningattaresta puhumattakaan.
Illallispaikaksi valittiin saksalainen ravintola, joka kylläkin oli tietty jenkkiläiseen makuun sovitettu. Päädyin tilaamaan tutun ja turvallisen uuniperunan ja kanaa, mutta koska täällä ruuan tilaaminen on aina hakuammuntaa, odotin tälläkin kerralla innokkaana mitä tuleman pitää. Aloitetaan havainnollistamalla perunan koko. Muodosta molempia käsiä käyttämällä kuppi. Siihen peruna olisi ehkä juuri ja juuri mahtunut. Sitten kanaan, ja jälleen kerran molemmat kädet käyttöön, koska fileitä oli kaksinkertainen määrä. Levitä kätesi ja kurota sormilla niin pitkälle kuin yletät. Siinä on kanafileeT, joiden lisäksi tarjolla oli vielä uunikasviksia, leipää, kastikkeita ja lisukesalaatti 15$ hintaan. Heh, no maassa maan tavalla (ja taisimpa mennä viimepostauksessa vihjaamaan jotain aidon ja prosessoimattoman lihan puutteesta). Eikä ainakaan tarvinnut olla huolissaan aamupalasta koska voitte varmaan arvata mitä söin. Liioiteltuja annoskokoja kompensoi kuitenkin takeawayboksit, joita lähes automaattisesti tarjotaan - ylistys sille. Kämpälle palattuamme hypättiin tulikuumaan ulkoporealtaaseen, pala taivasta maan päällä, sillä jopa allekirjoittanut meinasi siellä kiehahtaa. Koska kyseessä oli vain pikainen viikonloppuvisiitti, sunnuntaiaamuna pakattiin kamat ja suunnattiin takaisin kotia kohti. Kaikenkaikkiaan tosi kiva reissu ja ainakin mulla kotinurkista poistuminen saa lyhyetkin lomat tuntumaan pidemmiltä, niin se vaan tepsi tälläkin kertaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti