TRACK & FIELD

Suurin tekijä ja rytmittäjä mun keväässä on ollut koulun yleisurheilujoukkue, jonka kanssa tosiaan aloitettiin treenit heti maaliskuun alussa Hawajilta palatessani. Kyseinen "vuodenaika" päättyi minun osaltani tosiaan perjantaina aluekarsintoihin, jotka taitavat jäädä lyhyen yleisurheiljan urani viimeisiksi kisoiksi, vaikka kaikin puolin kivaa onkin ollut. Tai no ihan rehellisesti, jos viha-rakkaussuhteesta täytyy antaa esimerkki, niin sanon, että vaihto-oppilasvuoden track&field. Päätin jo tänne tullessa, koko hostperheen painavista suosituksista, että keväällä lähden mukaan yleisurheiluun. En ole järin nopea juoksija, saati että helposti oireilevaan alkavat kantakalvoni sitä kestäisivät. Kaikenlaiset palloilulajit ja heittämiset skippaan yleensä suosiolla onnettomuuksia ehkäisten, ja kirsikkana kakun päällä se, että kilpaileminen oikeastaan kaikissa muodoissaan muita vastaan aiheuttaa vain turhaa ahdistusta. Tiimiin kuuluminen edellyttää treenien lisäksi myös koulujen välisiin kisoihin osallistumista. Haasteet ja omien tavoitteiden saavuttaminen, uudelle altistuminen, ainutlaatuinen mahdollisuus ja kouluaktiviteettien sosiaalinen arvo kuitenkin ajoivat minut mukaan. Meidän koulu on kaiken urheilun suhteen melko pieni, eli tässäkin lajissa oma panostus määritteli sen, kuinka tavoitteellisesti halusi treenata. Yleisurheilussa on siis tarjolla parikymmentä lajivaihtoehtoa, joista ainakin meillä jokainen sai valita mieluisimmat ja niitä sitten treenattiin joka päivä, noin kaksi tuntia kerraallaan, aina koulun jälkeen. Treeneissä tehtiin yhteisen lämmittelyn ja verryttelyn jälkeen osin yhdessä, esimerkiksi lyhyitä voimatreenejä salilla ja ulkotreeniä autonrenkailla, mutta pääosin itsekseen omien kisalajien parissa. Paljoltahan tuo kaksi tuntia treeniä viisi kertaa viikossa kuulosti minullekin, mutta kuten lentopallossakin, tahti oli pääosin aika leppoisa ja sen sai määrittää itse. Kerran tai kaksi viikossa suunnattiin bussin nokka kohti meetiä eli kisoihin, joista jotkut kestivät koko päivän ja jotkut olivat ohi muutamassa tunnissa.  Lähtökohtaisesti ja kehoni tuntien osaan sanoa, että paras tyyli ainakaan minulle ei ole kuusi päivää putkeen täysiä ja yksi päivä koomassa palautuen (mitä siis näiden muuten oikein hieno instituutio, koulu-urheilu, valitettavasti tarjoaa), mutta kyseessä oli kuitenkin vain pari kuukautta ja palkkiona korvaamaton kokemus, joten päätin ottaa haasteen vastaan.

Vapaa-ajan lisäksi kausi vei silti runsaasti energiaa ja aika usein illat ja viikonloput kuluivat minun osaltani jääkapilla ja vaakatasossa, mutta se mitä puuhasta sain oli kaiken tuon tuskailun arvoista. Tutustuin vasta joukkueen myötä moneen todella mahtavaan tyyppiin, sain kokea taas aimo annoksen high school spirittiä kojootti -uniformu päällä säheltäessäni ja pääsin taas näkemään paljon paikallista menoa. Noin joka toinen hetki irvistelin kiekonheittoringissä selfiekameralle, kirosin Burbankin kylmää tasankotuulta (joka saa +20 lämpötilat tuntumaan hyytäviltä) ja laskin sekunteja treenien päättymiseen. Jäljelle jäävinä hetkinä nautin oivalluksista lajieni (kiekonheitto, kuulantyöntö ja pituushyppy) parissa, otin kokemuksesta kaiken irti myös henkisenä treeninä, tapasin ihan huippuhauskoja ja mielenkiintoisia ihmisiä, kävin heidän kanssaan pitkiä keskusteluja ja koin ihan aitoa haikeutta, kun nyt viimeviikolla viimeiset treenit joukkueen kanssa suorastaan hupenivat käsistä. Niin ja tietysti vaihto-oppilaana hämmensin ihmisiä satunnaisesti kamalaksi lässähtävällä aksentillani, järkytin kertomalla faktoja maailman menosta (ilmaista koulu-urheilua ei ihan oikeasti ole juuri muualla kun jenkeissä). Uskoakseni tarjosin myös loistavia vitsinaiheita muun muassa tehdessäni itsestäni, joukkuueen rimpulalikasta, kuulantyöntäjän käden käänteessä (marssimalla varastoon ja löytämällä sieltä oikein suloisen pinkin mötikän) ja valittamalla suomalaisena sään kylmyydestä (me suomalaisetkin aistimme lämpötiloja ja totumme äkkiä toisenlaiseen ympäristöön). Yhteenvetona siis voisin sanoa, että ehkä opettavaisimmat eli yhtä aikaa kamalimmat ja parhaimmat kuukaudet vaihtovuodestani. Minun osaltani kausi jatkuu hostsiskon ja -veljen, sekä muiden menestyvien tiimiläisten mittelöitä seuratessa vielä pariviikkoa osavaltion mestaruuksiin saakka.