Hopsista, kerrankin reaaliajassa! Viime lauantaina oli siis meidän koulun Prom eli tavallaan vuoden päätöstanssiaiset. Tämä oli mulle itseasiassa jo toinen kerta, sillä pääsin pariviikkoa sitten toisen suomivaihtarin Anniinan deitiksi haistelemaan toisenkin koulun tunnelmaa ja suorittamaan kenraaliharjoituksen tuon mekon kanssa liikkumiselle. Olin vielä viikkoa ennen tanssiaispäivää täysin ulalla seurasta tai seuralaisestani, mutta niinkuin yleensä, on asioilla tapana järjestyä. Prom on yleensä enemmän pareille kuin kaveriporukoille tarkoitettu, vaikka mitään virallisia sääntöjähän nämä eivät ole. Edellisellä viikolla tuli tosiaan myöhäisen track meetin eli yleisurheilukisojen lopussa puhetta, että toivottavasti ei mene ensiviikolla yli puolenyön, kun olisi se prom tosiaan lauantaina... Vaikka eihän mulla muuten hei vieläkään sitä deittiä ole, toisinkuin kaikilla muilla tutuilla keiden tiesin paikalle päätyvän. Muuan herrasmies sitten ilmoitti, ettei muuten ole hänelläkään ja kyseessä olisi viimeinen mahdollisuus ja ensimmäinen kerta promissa, kelpaisiko hän seuraksi? Vastasin rehellisesti, että tämäpä loistavaa, mutta mulla on ehto positiiviseen vastaukseen. Keksit jotain pikkuisen näyttävämpää ja virallisempaa kuin pelkkä verbaalinen kysymys. Onhan sitä nyt hitsivie päästävä kokemaan edes jonkunlainen "promposal" (="prom proposal"="prom kosinta"). Hän lupasi kehitellä jotain ja niinhän siinä sitten kävi, että tiistai-iltapäivällä lakikurssin rästikoetta rustaillessani luokkaan kurvaa kauko-ohjattava auto kyydissään ruusu, konvehteja, suklaakarkkeja ja kursivoitu pyyntö "Dear Nelli"lle.
Lauantaiaamuna herätys soi yllätys yllätys pitkäksi venähtäneen track meetin ja aivan liian lyhyiden unien jälkeen, sillä hostsisko päätti järjestää kaverinsa kanssa varainkeruutempauksena autopesutapahtuman ja yleisurheilujoukkuehan tietysti reippaana ponkaisi ylös kaveria jelppimään... Viiden tunnin jynssäyksen ja kiillotuksen jälkeen vaihdoin äkkiä vaatteet läheisen urheilukaupan pukkarissa ja hyppäsin prom-seurueeni kyytiin. Suuntana siis "päivädeitit" ja rullaluisteluareena, jossa päästiin kokeilemaan niitä leffoista tuttuja nelipyörärulliksia ja todistamaan lattian liukkaus. Itse en päässyt kokeilemaan areenan pohjamateriaalin kovuutta, mutta muut kyllä hoitivat sen puolestani. Oli ehdottomasti hauska kokemus ja haastetta riitti koko tunniksi sen pikkuisen areena ympäri haparoinnissa. Sieltä taas lentävä vaihto, kotiin suihkuun ja muutama tyttö valmistautumaan ja valmistelemaan meitä promiin. Todellista monitoimisuhausta oli taas, kun meikäläinen pari kertaa vuodessa laittautuu ja ihmettelenkin yhä miten sain lookkini kasattua noinkin siedettäväksi, kun samalla sutii kynsilakkaa varpaisiin ja sormiin ja väriä luomiin ja istuu kammattavana. Hiuksista ei juuri ollut visiota, mutta jonkunlainen nuttura ranskanleitteineen väkertyi hiuksiini kahden tytön vaihdellessa kampaajan virkaa vuorotellen. Mekko ja sandaalit oli tietysti lainassa siskon loputtomasta repertuaarista. Ihan täyttä tuuria ja onnenpotkuja oli se, miten hyvin tuo pinkki glitteriliehuke sattuikin mätsäämään niin tanssiaisten Vegas Nights -teemaan kuin meikäläisen kropallekin.
Mulla on huono tapa viimetipassa olemiseen, mutta tälläkertaa en ollut syy venähtäneeseen aikatauluun. No, joka tapauksessa 45 minuuttia aikataulusta jäljessä päästiin matkaan - minä, Robert, hänen siskonsa Mikayla ja Mikaylan deitti Curtis. Oltiin sovittu kuvaustreffit kahden muun parin kanssa, mutta he päätyivät ravintolaan ajallaan ja päädyttiin sitten nappaamaan vaan pikaiset kuvat lähikirkon pihalla, sillä auringonlasku ja riittävä valo oli ihan minuuteista kiinni. Pikainen opastus - katso tosta reijästä ja paina tota nappia - ja ikuistettiin toisemme. En luota niihin pakettikuvauksiin vieläkään, vaan vaadin sitkeästi sen 100 räpsäisyä, joista sitten pääsee itse valitsemaan. Eikä tanssiaisissa otettu ryhmäkuva tehnyt tälläkään kertaa poikkeusta eli sitä ei tulla blogissa näkemään... Illallista syötiin siis Red Lobster -ravintolassa, joka tarjoaa jos jonkinmoista merenelävää. Ajateltiin, että loput seurueestamme varmaan jo viimeistelevät annoksiaan, mutta koska kyseessä oli lauantai-ilta ja keskusta-alue, olivat he istuskelleet meille onnekkaasti koko odotusajan pöytäjonossa ja parkkipaikalle kurvatessamme päästiin suoraan sisään. Poikien tilaamista ostereista, hummerinkoivista ja pöytään kannetuista työkaluista riitti kyllä huumoria ja hämmennystä. Onneksi mukana oli edes joku, jolla oli hiukan hajua mitä niillä on tarkoitus tehdä niin ei ihan oltu pulassa,
Lähdettiin valumaan kohti tanssiaispaikkaa puoli kymmenen maissa tanssiaisten alettua yhdeksältä, sillä kenelläkään ei ollut hurjaa hinkua tanssilattialle hytkymään tai ryhmäkuvausruuhkaan seisoskelemaan. Paikanpäällä selvisi jälleen panostuksen määrä, kun asteltiin punaista mattoa pitkin sisään ja nähtiin koristeiden määrä. Väriteemaan mätsääviä ilmapalloja, koristevaloja, pokeripöytiä ja jokin toinen uhkapeli, jota en tunnistanut, hostisä ja suosikkiopettajani Mr. Eby neuvomassa pelien saloja (saadaan aina donitseja luokkaan, kun hän voittaa uhkapeliturnauksissa), pelikortteja pitkin pöytiä... Saavuttiin juuri sopivasti paikalle kuningas ja kuningatar sekä prinsessa ja prinssi -äänestyksiä varten ja sen lisäksi käytiin tosiaan jonottamassa se kirottu, aina jonkun osalta epäonnistuva ryhmäkuva ja piipahdettiinpa jopa siellä tanssilattialla. Vaikka tunnelma ja henki oli ehdottomasti kokemistani tanssiaisista kivoin, päädyttiin suuntaamaan kotiin hitusen ennen virallista päätösaikaa väsymyksen painaessa, minulla tietysti laukku täynnä "muistoja" eli niitä pelikortteja, avaimenperiä, tekorahaa ja kaikkea muuta oleellista mitä nyt voi vaihari muistoksi napsia... Saas nähdä miten nuo kaikki esitteet, servetit, pääsyliput ja muu krääsää, jotka tulvivat jo yli laatikosta, saadaan kuljetettua Suomeen. Materiapanostuksen lisäksi pääsin todistamaan toista klassista tanssiaismyyttiä, eli varsinaista herrasmiesmeininkiä, kun auton ovet avattiin ja suljettiin, mitään en saanut maksaa itse ja joka paikkaan talutettiin käsikynkässä. Kyllä molempia huvitti, kun kyseinen etiketti meinasi aina välillä unohtua ja etenkin allekirjoittanut tälläiseen prinsessakohteluun tottumattomana oli aina innokkaasti rahapussi ojossa ja vallan "karkaamassa" autosta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti