I

1) On the the top of the Rock! 2) Pahaa aavistamattomana palaamassa shoppailukierrokselta. Ei kulunut kauaakaan kuvan ottamisen jälkeen, kun jumituttiin ruuhkaan ja jouduttiin vaihtamaan metroon, joka tosiaan olisi ollut halvempi ja alkuperäinen vaihtoehto. 3) Leffassa Broadwaylla! 4) New Yorkin shoppailut toteutuin lähinnä koulun pukukoodi ja liikakilopelko takaraivossa kolkuttaen. 

1) Vika ryhmäkuva New Yorkin siluetti taustana. 2) Ekan lennon boardingia odotellessa! Mulla ei oo varmaan ikinä ollu mitään liilaa vaatekappaletta, mutta Nycistä päädyin ostamaan tuon paidan ja kappas - liilahan on koulun pääväri. 3) "Healthy choice" lennolla. Ja tossa keksissä oli oikeasti terveellisempiä vaihtoehtoja, kuten chiasiemeniä ja täysjyväjauhoja! 4) Salt Lake Cityyn laskeuduttaessa näky vaan silmänkantamattomiin noita suola-altaita. Ikkunapaikalla istuvalla miehellä varmaan oli mielyttävää kun räpsin kuvia ja videoita, puhelimella ja kameralla, koko laskeutumisen ajan.

 1) Lentokentällä mua oltiin vastassa koko porukalla tälläsen kyltin kera. 2) Mä tuun niin ostamaan ton toisen laukun täyteen pelkää Coyote -kamaa. Toistaseks oon vaan lainaillu siskon peittoja ja huppareita ja paitoja ja... Mitäpä nyt ei ois koulun tunniksilla merkattuna. 3) Eka koulupäivä! 4) Burbank sijaitsee tosiaan kahden joen haarassa eli oikeastaan mihin tahansa lähteekään niin reitillä on silta tai useampi.

1) Tää oli siis ihan tavallinen arki-illan kotipeli... 2) Koulun sali, jossa on ihan sairaan kylmä... Varmaan ihan kiva niille, jotka hikoilee hulluna, mutta meikäläinenhän jäätyy tonne varsinkin katsojan roolissa... 3) Muikee hymy ekan päivän jälkeen. 4) Koulun kalenteri eli student planner. 

 1) Jenkkifudista oon toistaseks päässy seuraamaan vaan telkkarista. Tilanne korjaantuu p
erjantaina, kun on kotipelin vuoro! 2) My new brother! 3) Hesari on vaihtunut Tri-City Heraldiin. Kansi huijaa, sillä sisällä olevat kuvat on mustavalkosia. 4) Ette uskokkaan mitä kaikkee mä oon täällä suostunu syömään... Tässä siis aamupala, jossa oli kuulemma aivan liian vähän tota siirappia ja voikin puuttui. Amerikkalainen ruokakulttuuri ei ole vitsi, vaan kylmä totuus.

1) Valitsin mun lukujärjestykseen tosiaan espanjan... 2) ...Mutta en tiiä kuinka paljon tuun sitä oppimaan jos tunnit kuluu useastikin tähän tapaan. 3) Nepu, tää on sulle! Eli #selfie Snowballin kanssa. 4) 9/11 ei kummemmin näkynyt täällä, ainoastaan US historyn tunnilla puhuttiin hetki iskuista. Somessa taisin nähdä yhden päivityksen aiheeseen liittyen ja tosiaan mäkkärissä oli lippu puolitangossa.

Huhhei, nyt on ensimmäinen viikko jenkkielämää taputeltu ja tässä hieman kuvitusta siitä. Eka viikko on ollut ihan hullunmyllyä eli juuri ja juuri on vessassa ehtinyt käydä. Mutta eipä oo myöskään kerenny jännittämään uusia tilanteita tai potemaan koti-ikävää vaan sen sijaan kokenut ihan hurjasti uusia juttuja ja saanut koulun alkuun. Porukka kyselee paljon, että enkö ikävöi kotiin? Ainakaan vielä ei ole tarvinnut, sillä mulla on myös täällä ihan täydellinen perhe, kavereita enemmän kuin mitenkään pystyy nimiä muistamaan ja unelma elettävänä. Voin siis ihan kirkkain silmin kertoa, että hyvin menee ja todellakin nautin. Ja jopa ehkä vähän ymmärrän, miksi jenkeissä on niin helppo sortua nopeisiin ratkaisuihin, kuten pikaruokaan, älyttömään autoiluun ja jättimäisiin kokoihin. A) Elämä on aika kiireistä, jos koulun lisäksi harrastat jotain (vaikka ihan alimmalla mahdollisella junnusarjatasolla, koska se tarkoittaa 5x2,5h treeniä viikossa) tai varsinkin, jos perheessä on useita lapsia ja vanhemmilla vuorotyö ja B) enimmäkseen niitä on tarjolla, koska niille on kysyntää. Parin ensimmäisen päivän aikana opin, että pakolliset tarpeet suoritetaan viidakon lakien mukaan, eli on syytä hyödyntää aika hyvin eli esimerkiksi automatkat nukkumiseen, 4 minuutin välkät oikea reitti valiten ja turhaan hitaan tekstiviestin kirjoittamisen sijaan kurkata Snapchatin My Story, joka kertoo missä kukakin on ja mitä tapahtuu milloinkin. 

Englanti oli aluksi kyllä jotain aivan karmaisevaa, enkä aina itsekkään ollut varma mitä yritin sanoa, mutta nyt jo muutamien päivien kuluttua sujuu kohtuullisesti. Nyt on meneillään vaihe "hups mitä mä just sanoin" ja luettelen varmuudenvuoksi kaikki aikamuodot ja synonyymit peräkanaan, lopputuloksena on kohtalainen ymmärrys. Aamuisin on vaikeinta, koska kun koko yön höpötät unissa suomea, täytyy aamulla suorittaa aivojen totaalinen upgreidaus. Pystyn melko suoraan puhumaan englantia ilman, että käännän lauseita yksitellen, mutta seassa on yhä paljon elekieltä. Olin aika ylpeä, kun dad tänään onnistui säikäyttämään meikäläisen aika totaalisesti ja ensimmäinen reaktio oli kuulemma "oh my god" (jota kuitenkin seurasi "hui kauhistus"). Ja äitille terkkuja: unisieppari toimii mikäli kahden pysäkin metrolinja meidän pikkukylässä on hyvä uni. 

Olin jotenkin valmistautunut, että kavereiden löytäminen saattaa olla hankalaa ja aikaa vievää, mutta ei. Osin siskon mukana, mutta myös itsenäisesti olen tutustunut lähes koko kouluun. Pienen koulun ehdoton hyöty on se, etten edes tiedä minkä ikäisen porukan kanssa milloinkin pyörin, sillä yhteishenki on niin vahva. Tunneilla on sekoitettuna kaikkia ikäluokkia ja toisin kuin odotukseni, oikeastaan kaikki ketä olen tavannut, vaikuttavat paljon ikäisiään vanhemmilta. Koulussa on mahdoton kulkea ilman iloisia tervehdyksiä, jotka kylläkin aiheuttavat hiukan noloja tilanteita tälle osapuolelle. "Hi Nelli!" "Hi... I'm sorry I just can't remember your name..." Ja jopa moikkaustuttuja enemmän on porukkaa joka lainaa muistiinpanojaan, tarjoutuu saattamaan tunnille tai pariksi, pyytää kylään ja haluaa tietää kaiken Suomesta. Myös suomen kielen oppiminen on ollut aika hitti. Naiset ovat saaneet kuulla rakkaudentunnustuksia yhdeltä jos toiselta ja "näytät kauniilta tänään" on toinen suosikki. Kirosanoja ei ole kyselty kertaakaan ja toistaiseksi pahin sana on ollut pieru. Tämä tosiaan naapurinmiehelle useiden pyyntöjen jälkeen... Toinen ennakkoluulo, joka kumoutui hyvin pian, oli se ettei kukaan tietäisi missä Suomi on. Tottakai pientä epävarmuutta, mutta suurin osa tietää sen olevan Pohjois-Euroopassa ja lähinnä haluaa tietää tarkat astelukemat että kuinka kauhean kylmä siellä todella on? Yllätyksenä on kuitenkin tullut se, että tiedän kuka on Miley Cyrus ja ettei meillä ihan oikeasti ole samanlaista yhteishenkeä, koulun aktiviteetteja, tansseja tai urheilujoukkueita. Olen myös kovasti koittanut selittää, ettei kaikki suomalaiset ole laihoja tai sinisilmäisyys yhdistettynä vaaleisiin hiuksiin mitenkään massasta erottuvaa.

Sisko pelaa tosiaan lentopalloa ja kyseinen laji on koulussa hyvin suosittu, joten kävin hakemassa tarvittavat terveyspaperit, kuuntelemassa lääkäritädin luennon sipsien epäterveellisyydestä ja vihannesten terveellisyydestä ja uhkarohkeasti ilmottauduin mukaan. Kenellekään mun tutuista ei ole varmaan jäänyt epäselväksi, mikä on mielipiteeni kaikista palloilulajeista eli nyt on se kohta kun saa nauraa. Täytynee katsoa miten homma lähtee sujumaan ja onko jokaisten treenien jälkeen käsivarret yhtä mustelmista laikukkaat vai päättyykö mun ura ennen kuin kerkeää edes alkamaan. Mutta vaihtarinahan kuuluu kokeilla melkein kaikkea, koska hei vaan kerran elämässä. 

Tämä viikko on tosiaan kulunut ihan asioita järjestellessä ja uuteen elämään totutellessa - eli siis possunäyttelyssä/-huutokaupassa, asuntoautossa, lentopalloa seuraten ja sandwitcheja mutustaessa. Tulevan viikon oli tarkoitus olla hiukan rauhallisempi, mutta kyllä se on kuulkaa taas kalenteri täyteen buukattu. Kolme vieraspeliä (meikäläinen istuu katsomossa ja yrittää hahmottaa mitä tapahtuu), kahdet treenit, ensimmäinen koe (tietysti siitä kaikkein hankalimmasta aineesta eli US historystä), futiksen kotipeli, jonkinlainen kuumailmapallotapahtuma, WinCossa seikkailua ja kahdet grillipippalot (tervetulojuhlat!). Kuulumisia kotipuolesta on aina kiva kuulla, joten antaa palaa, vastailen aina kun ennätän eli todennäköisesti 10h jäljessä. Mutta pointti oli, että hyvin menee, toivottavasti teilläkin!